Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hus: Tartunnan lähde on hämärän peitossa yli puolelle koronatartunnan saaneista – joukkoaltistumiset ovat lisääntyneet

Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan joukkoaltistumiset ovat lisääntyneet, mikä muistuttaa kevään tilannetta.

Koronatartuntojen määrät ovat viime viikkoina lisääntyneet runsaasti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella. Yli puolet tartunnan saaneista ei tiedä sen alkuperää, sanoo Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Niissä tapauksissa, joissa tartunnan lähde on tiedossa, se on useimmiten samassa taloudessa asuva henkilö. Viime aikoina tartuntoja on myös tullut paljon ulkomailta.

– Joukkoaltistumiset ovat lisääntyneet heinäkuun puolivälin jälkeen. Niitä on ollut rakennustyömailla ja risteilyillä, mutta erityisesti on huomioitava yksityishenkilöiden järjestämät juhlat, Ruotsalainen huomauttaa.

– Olemme lähellä viime kevään tilannetta, jolloin ihmisiä sairastui paljon.

Vantaalla pääsee jonottamalla testiin

Hus on kasvattanut testauskapasiteettiaan reilusti kevättä suuremmaksi. Tuolloin näytteitä otettiin 5 000 viikossa ja tällä hetkellä 3 000 päivässä, sanoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Hus on myös aloittanut yhteistyön yksityisten lääkäriasemien kanssa, jotka lisäävät Lehtosen mukaan kapasiteettia joillakin sadoilla testeillä päivässä.

Lisää aiheesta

Ensi viikolla käyttöön on myös tulossa Vantaan Varistoon avattava ensimmäinen jonottamiseen perustuva näytteenottopaikka. Tähän asti koronavirustestiin on päässyt vain ajanvarauksella.

STT–Petteri Hiltunen

Uutista täydennetty kauttaaltaan 14.8. klo 13.47.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE