Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hussein al-Taeelta muistutus Elina Lepomäelle: “Venäjälläkin on kortteja”

SDP:n kansanedustaja Hussei al-Taee.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on kirjoittanut Facebookissa, että Turkin käynnistämään hybridioperaatioon on vastattava EU:n ulkorajoja vahvistamalla Schengenin sopimuksen edellyttämällä tavalla. Siirtolaisten käyttäminen poliittisten tarkoitusperien ajamiseen on tuomittavaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Kreikkaa on tuettava tässä työssä sekä resursein että rahallisesti. Olemme myös ehdottaneet, että EU perustaa turvapaikkakeskuksia Kreikan ja Turkin vastaiselle rajalle. Näissä keskuksissa voidaan hoitaa turvapaikka-asioiden käsittely ja kohdistaa apu eniten tarvitseville.

Lepomäen mukaan on velvollisuus huolehtia siitä, että kansainvälinen humanitaarinen apu tavoittaa Syyriassa hätää kärsivät ihmiset.

– Avun perillesaanti on ollut vaikeaa, kun Syyrian alueita hallitsevat eri joukot, jotka – ihmisoikeussopimusten vastaisesti – asettavat omanlaisiaan ehtoja avun perillesaattamiseksi. Esimerkiksi kansainvälinen Punainen Risti ei ole päässyt toimittamaan apua kaikilla alueilla.

– Samalla on muistettava Syyrian sodan todelliset kasvot. Venäjä ja Assadin hallinto ovat jatkaneet sotatoimia ja häikäilemättömästi kohdistaneet iskujaan myös siviilikohteisiin. Sota on saatava loppumaan.

Lepomäki sanoo myös, että Euroopan unionin on painostettava Venäjää lopettamaan sotatoimet, muun muassa kiristettävä pakotteita. Nord Stream 2 -kaasuputkesta on luovuttava, Lepomäki päivittää Facebookissa.

Hän on kirjoittanut asiasta myös Twitterissä.

– Syyrian sota on saatava loppumaan. Euroopan unionin on painostettava Venäjää lopettamaan sotatoimet, muun muassa kiristettävä pakotteita. Meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että humanitäärinen apu tavoittaa Syyriassa hätää kärsivät ihmiset.

Lepomäen päivitykseen tarttuu SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee.

– Elina Lepomäki ei välttämättä tiedä, että Venäjällä asuu 50 000 – 100 000 pohjois-korealaista pakkotyöläistä, jotka voivat tulla EU:n rajalle Suomen kautta. Venäjälläkin on kortteja kiristää Eurooppaa niin kuin Turkki tekee. En nyt hosuisi näissä turvallisuuspoliittisissa asioissa, Hussein al-Taee kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE