Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Hymyilevä mies ja Tyttö nimeltä Varpu 10-kertaisia Jussi-ehdokkaita

Jarkko Lahti esittää nyrkkeilijä Olli Mäkeä Hymyilevä mies- elokuvassa.

Viime vuoden elokuvista eniten Jussi-ehdokkuuksia kahmivat Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies sekä Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu. Kumpikin sai peräti 10 ehdokkuutta.

Molemmat teokset ovat ehdolla muun muassa paras elokuva- ja paras ohjaus -kategorioissa.

Kolmanneksi eniten Jussi-ehdokkuuksia, kahdeksan kappaletta, sai Aleksi Salmenperän elokuva Jättiläinen.

Tänä vuonna parhaan elokuvan ehdokkaita valittiin viisi – jo mainittujen lisäksi Bodom sekä Angry Birds -elokuva.

Jussi-ehdokkaat valittiin asiantuntijaraadin eilisessä maratonistunnossa, Filmiaura tiedottaa.

Naispääosa-Jussin saajaksi ehdolla ovat Mimosa Willamo (Bodom), Leena Uotila (Nuotin vierestä) ja Linnea Skog (Tyttö nimeltä Varpu).

Miespääosa-Jussin saajaksi ehdolla ovat Jarkko Lahti (Hymyilevä mies), Joonas Saartamo (Jättiläinen) sekä Antti Holma ja Riku Nieminen (Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu).

Lisää aiheesta

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuville jakaa alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura.

Voittajat valitsee Filmiauran jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä. Jussi-voittajat julkistetaan perjantaina 24. maaliskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE