Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Hyödyt on osoitettu olemattomiksi, haitat sen sijaan ovat ilmeiset” – sinisten mitta täynnä kellojen siirtelyyn

Ensi yönä Suomi palaa jälleen normaaliin aikaan kun kelloja siirretään tunti taaksepäin. 

“Kellojen siirtely on yksi esimerkki täysin turhasta EU-sääntelystä. Hyödyt on osoitettu olemattomiksi, haitat sen sijaan ovat ilmeiset. Käytäntö synnyttää lähinnä tarpeetonta sekaannusta, minkä lisäksi ihmiset tutkitusti oireilevat. Siirtelystä luopumisesta ollaan oltu jo vuosia yli puoluerajojen melko samaa mieltä, nyt on aika käydä toimeen”, Sinisten Sampo Terho toteaa. 

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta käsitteli tällä viikolla kansalaisaloitetta kesäajasta luopumisesta. Valiokunta ei kuitenkaan voinut hyväksyä aloitetta, koska kesäaikaan siirtymisestä säädetään EU:n kesäaikadirektiivissä. Myös joukko europarlamentaarikkoja julkisti tällä viikolla aloitteen kesäajasta luopumiseksi. 

“Tämä on erittäin tervetullut avaus ja hallituksen tulee mielestämme tukea sitä. Pelkkä EU-vaikuttaminen ei kuitenkaan riitä. Jollei asia EU-tasolla etene, Suomen tulisi luopua tarpeettomasta käytännöstä yksipuolisesti.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE