Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Hytti nro 6 voitti Grand Prix’n – ohjaaja Juho Kuosmasen mukaan elokuvapalkinto lisää itsevarmuutta

LEHTIKUVA / AFP Christophe Simon
Asghar Farhadi ja Juho Kuosmanen kuvassa Grand Prix -palkinnon kanssa Cannesissa 17. heinäkuuta.

Cannesin elokuvajuhlilla Grand Prix’llä palkitun Hytti nro 6:n ohjaaja Juho Kuosmanen kertoo STT:lle, että palkinnon merkitys on kaikkein suurin itse elokuvalle. Ranskasta taksin kyydistä langan päähän yhytetty ohjaaja pitää kilpailua taidealalla lähtökohtaisesti hullunkurisena. Tästä huolimatta palkinnon merkitys elokuvan saamalle huomiolle on hänen mielestään vastaansanomaton ja siksi tärkeä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Elokuva on jaettavaksi tehty asia. Kun elokuvan tekee, haluaa tietysti, että ihmiset sen myös näkevät, Kuosmanen toteaa.

–  Palkinnot auttavat tässä tiedostamisessa. Niiden merkitys huomion ja sanan saattamisessa on kiistaton.

Aluksi Kuosmanen sanoo palkinnon olevan lähinnä oman egon silittämistä, kun siirrytään puhumaan tunnustuksen henkilökohtaisesta merkityksestä.

Vaan hieman kun pintaa raaputtaa, löytyy alta myös syvällisempiä tasoja.

–  Jos palkintoon suhtautuu terveellisesti, siitä jää onnistumisen kokemus, joka ehkä kantaa niinä hetkinä, kun tuntuu, ettei mikään onnistu, Kuosmanen pohtii.

Elokuvan ohjaajalle myönteinen vastaanotto tarkoittaa, että katsojat ovat ymmärtäneet, mitä teoksella yritetään sanoa.

–  Elokuva on aina ikään kuin kysymys, että ‘Tiedätkö sen tunteen…?’. Kun tekee elokuvan, jossa käsitellään monimutkaisia tunteita, on tärkeää, että ne ymmärretään, Kuosmanen sanoo.

–  Hyvä vastaanotto osoittaa, että tunne on tiedetty ja se on yhdistänyt ihmisiä. Elokuvan ja katsojan välinen ymmärrys sekä kontakti ovat hieno asia.

Päätökset syntyvät tunnepohjalta

Palkinnon tuoma onnistumisen kokemus auttaa ohjaajaa paitsi jaksamaan vaikeiden paikkojen yli, myös luottamaan omiin vastoihinsa. Kuosmanen kertoo elokuvan tekoon liittyvien päätösten syntyvän hänellä pitkälti tunnepohjalta.

–  Monia päätöksiä on hankala välittömästi perustella muuten kuin sillä, että ‘Musta tuntuu tältä’. Se on usein ainoa asia, jolla on väliä.

–  Tältä pohjalta tehdyn elokuvan onnistuminen tarkoittaa, että omaan tunteeseen pystyy sen jälkeen luottamaan paljon paremmin. Ei se varmaan koskaan muutu helpoksi, mutta ammatillinen itseluottamus kasvaa.

Toki palkinnolla on kylmän käytännöllinen puolensa. Kuosmanen uskoo, että elokuvan saama huomio auttaa levittämään tulevia teoksia ja tuomaan lisää työmahdollisuuksia.

–  Vaikka lopulta se oma pää taitaa olla isoin este kaikelle tekemiselle. Toivottavasti tämä auttaa siihenkin, Kuosmanen heittää.

Hytti nro 6:n lauantaina voittama Grand Prix -palkinto mielletään Cannesissa pääkilpasarjan kakkospalkinnoksi Kultaisen palmun jälkeen.

Kotimainen elokuva on viimeksi voittanut Grand Prix’n vuonna 2002, kun Aki Kaurismäen ohjaama Mies vailla menneisyyttä palkittiin. Kultaista palmua suomalainen elokuva ei ole vielä koskaan voittanut.

Kansainvälisyys uudelle polvelle luontevaa

Kotimaiset tekijät olivat tänä vuonna Cannesissa esillä laajahkolla rintamalla. Somalinkielinen suomalaiselokuva Guled & Nasra kilpaili festivaalin kriitikkojen sarjassa. Elokuva on ohjaaja Khadar Ayderus Ahmedin esikoisteos.

Lisäksi suomalaisia tekijöitä oli mukana norjalaisessa trillerissä The Innocents ja intialaisessa dokumenttielokuvassa Invisible Demons.

–  Tämä vuosi oli Cannesissa suomalaiselle elokuvalle todella hieno. Ahmedin elokuva sai kriitikoilta hyvän vastaanoton, ja myös norjalainen (The Innocents) otettiin vastaan positiivisesti, Kuosmanen tuumii.

Kuosmanen on syntynyt 1970-luvun lopussa. Hänen mukaansa saman ikäpolven suomalaiset tekijät ajattelevat elokuvaa luonnostaan kansainvälisemmin kuin aiempi sukupolvi. Yhteiset tuotannot muiden maiden kanssa ovat tavallisia.

–  Oletan ja toivon, että katseet alkavat kohdistua Suomeen yhä enemmän elokuvamaana. Me olemme tunnettuja musiikista, mutta täällä tehdään myös todella hienoa elokuvaa, Kuosmanen toteaa.

Vaikka palkinto kiiltää vielä uutuuttaan, on ohjaajan katse jo seuraavissa projekteissa. Työn alla on tuotantoyhtiö Aamun tv-sarja yhdessä Ahmedin ja ohjaaja Siiri Halkon kanssa. Lisäksi Kuosmanen jatkaa syksyllä oman lyhyen mykkäelokuvansa kuvauksia.

Lopuksi hän haluaa vielä sanoa yhden asian, joka on jäänyt kaivertamaan mieltä juhlahumun keskellä.

–  Palkinto tuli sen verran yllättäen ja puskista, että unohdin puheessani kiittää toista poikaani, joka on Lapissa vaeltamassa. Lähinnä tässä on tullut mietittyä, että taas tuli mokattua, Kuosmanen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE