Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

23.5.2019 10:52 ・ Päivitetty: 23.5.2019 10:52

”Hyvä, että soten markkinamalli on nyt laitettu roskakoriin” – Eveliina Heinäluoma kiittää myös pääkaupunkiseudun sote-palvelujen erillisratkaisusta

Käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa on puolueiden välillä löydetty sopu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen periaatteista. SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kiittää markkinamallin unohtamisesta ja pääkaupunkiseudun kuntien kuulemisesta.

Demokraatti

Demokraatti

– Hyvä, että soten markkinamalli on nyt laitettu roskakoriin. Julkisen sektorin vastuu hoivan järjestämisessä vahvistuu, Heinäluoma iloitsee tiedotteessaan.

– Pidän myös hyvänä asiana, että pääkaupunkiseudulle lähdetään selvittämään sote-palveluiden järjestämisessä erillisratkaisua – alueen kuntien viestiä on kuultu, hän sanoo.

Heinäluoma sanoo, että pääkaupunkiseutu on maan väkirikkain alue, jolla on jo tällä hetkellä riittävän suuret hartiat sote-palvelujen järjestämisessä.

– Tähänkin saakka erikoissairaanhoito on toiminut varsin hyvin ja ongelmat ovat olleet perusterveydenhoidosta ja vanhustenhoidossa. Siksi on tärkeä kirjata 0,7 hoitajamitoitus lakiin, Heinäluoma huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU