Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Hyvin harvinaisesta puhutaan” – öinen maanjäristys Suomen voimakkain sitten vuoden 2000

Oulun suunnalla on tapahtunut aamuyöllä maanjäristys. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 3,5 ja se tapahtui 10 kilometrin syvyydessä.

Oulun seudulla Limingassa yöllä tapahtunut maanjäristys oli Suomen voimakkain sitten vuoden 2000, kertoo Helsingin yliopiston Seismologian instituutti.

Voimakkuus oli tuoreimman arvion mukaan 3 ja järistys tapahtui noin 30 kilometrin syvyydessä, kertoo seismologi Jari Kortström. Voimakkuus saattaa vielä tarkentua.

Yöllä Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus oli arvioinut maanjäristyksen hieman voimakkaammaksi, 3,5.

– Tämän kokoisia maanjäristyksiä tapahtuu harvakseltaan Suomen alueella. Hyvin harvinaisesta puhutaan, Kortström sanoo.

Limingan maanjäristystä suurempi järistys oli Kuusamossa vuonna 2000. Se oli voimakkuudeltaan 3,5.

Perämeren alueella oli tosin voimakkuudeltaan 4,1:n maanjäristys maaliskuussa 2016, mutta se tapahtui Ruotsin puolella lähellä Luulajaa, Kortström kertoo.

Limingan maanjäristys on kuitenkin lähihistorian voimakkaimmasta päästä. Vuonna 1979 oli Lappajärven maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 3,8.

– Se on kärkisijalla nykyajan maanjäristyksistä, Kortström kertoo.

Peräisin Atlantilta.

Limingan maanjäristys on Suomen muiden maanjäristysten tapaan peräisin Atlantin valtamereltä, jonka keskiselänteeltä aiheutuu Suomen kallioperään asti jännitettä.

– On olemassa vanhoja siirrosvyöhykkeitä kallioperässä ja niitä pitkin tapahtuu välillä tällainen nitkahdus.

Maanjäristyksen aikaa ja paikkaa ei voi ennustaa, mutta paikka oli Suomessa tyypillinen. Kortströmin mukaan tyypillisesti järisee Perämeren alueella Tornionjokilaaksosta pohjoiseen sekä Kuusamon seudulla.

Yön aikana Seismologian instituutti on saanut yli 300 ilmoitusta maanjäristyksestä nettisivujensa havaintolomakkeella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE