Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IAU kiistää ilmailualan kiky-sopimusten olemassaolon – Palta vie riidan työtuomioistuimeen

Ilmailualan tes-kiistat saavat yhä kummallisempia piirteitä.

llmailualan Unioni IAU on kieltäytynyt allekirjoittamasta lentoliikenteen palveluja koskevaa työehtosopimusta ja väittää, ettei toista, Airprota koskevaa työehtosopimusta ole koskaan syntynyt, väittää. Palvelualojen työnantajat Palta ry. Se pitää IAU:n toimintaa käsittämättömänä ja hyvien tapojen vastaisena.

Samalla kun IAU kertoi päätöksestään Paltalle, se ilmoitti katsovansa, että vanhan 15.11. päättyneen lentoliikenteen palveluja koskevan työehtosopimuksen voimassaolo jatkuu edelleen. Airpron osalta IAU haluaa käydä erikseen uudet neuvottelut.

– IAU yrittää jälkikäteen pyristellä irti kiky-sopimuksen mukaisista velvoitteista. Samalla se haluaa vahvistaa omaa järjestöpoliittista asemaansa Airpron sopimusalalla riidassa, joka on ollut vireillä jo vuosien ajan. IAU:n toiminta on ennennäkemättömän härskiä, eikä sellainen kuulu työmarkkinapöytiin. Se on rikkonut luottamuksen ja menettänyt uskottavuutensa vakavasti otettavana neuvottelukumppanina, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

IAU:n näkemyksistä huolimatta Palta lähtee siitä, että uusi kikyn mukainen lentoliikenteen palveluja koskeva sopimus on tullut sovitusti voimaan 16.11. ja että Airpron uusi sopimus tulee voimaan 1.2.2017.

– Ei ole mahdollista, että hyväksytyistä työehtosopimuksista voisi jälkikäteen päästä eroon jättämällä ne allekirjoittamatta tai kiistämällä kokonaan niiden olemassaolo. Koko työehtosopimustoiminnan uskottavuus vaarantuu, jos toista sopijaosapuolta voisi harhauttaa siten kuin IAU nyt yrittää tehdä. Uskon, että koko työmarkkinayhteisö on tästä kanssamme samaa mieltä, Aarto sanoo.

Kiistassa mukana kaksi sopimusta

Kiistassa on kysymys kahdesta eri työehtosopimuksesta. Paltan ja IAU:n välisen lentoliikenteen palveluja koskevan sopimuksen piirissä ovat lentoyhtiöille maapalveluja tarjoavat yritykset ja niiden 3 000 työntekijää. Paltan, Palkansaajajärjestö Pardian, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n, Ammattiliitto Pro:n ja IAU:n välistä Airpro Oy:tä koskevaa sopimusta sovelletaan puolestaan Airpro Oy:ssä. Yhtiön palveluksessa on 1 200 henkilöä. Sopimusosapuolista Palta, Pardia ja JHL ovat jo allekirjoittaneet Airpron sopimuksen.

Lisää aiheesta

IAU kiistää kokonaan Airpron uutta työehtosopimusta koskevan neuvottelutuloksen olemassaolon, vaikka se on jo kesäkuussa kirjallisesti vahvistanut olevansa mukana sopimuksessa. Lentoliikenteen palveluja koskevan sopimuksen neuvottelutuloksen syntymisen IAU sen sijaan myöntää. Se ei kuitenkaan suostu allekirjoittamaan sopimusta, vaikka Palta on jo myöntynyt IAU:n aiemmin allekirjoittamisen ehdoksi asettamaan vaatimukseen siitä, että sopimus pitää päivätä neuvottelutuloksen syntymispäivämäärälle 31.5.2016.

Selvittääkseen tilannetta Palta on tänään pyytänyt työtuomioistuinta ratkaisemaan kysymyksen Airpron kiky-sopimuksen olemassaolosta. Samassa yhteydessä Palta on nostanut IAU:ta vastaan työrauhakanteen koskien IAU:n laitonta lakkoa Airprossa 24.11.

Asiasta tiedotti Palta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE