Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Igor Matovic on valmis eroamaan – “Hän on leikkinyt ihmisten elämillä”

Lehtikuva

Slovakiassa pääministeri Igor Matovic on sanonut olevansa valmis eroamaan, mikäli se säilyttäisi koalitiohallituksen toimintakyvyn. Matovicin tapaan hoitaa koronaviruskriisiä on kohdistunut vakavaa kritiikkiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Matovicin puolueen johtaman keskustaoikeistolaisen hallituksen kolme muuta puoluetta ovat uhanneet lähteä koalitiosta, jos pääministeri ei jätä paikkaansa. Olano-puoluetta johtava Matovic tosin asetti eronsa ehdoksi, että myös muiden puolueiden johtajat jättävät ministerinpaikkansa. Hän perusteli ajatustaan “tilanteen rauhoittamisella” puhuessaan medialle sunnuntaina.

Sunnuntaina julkaistujen mielipidemittausten mukaan Matovicin eroa kannattaa 80 prosenttia kansasta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan hallituspuolueissa ei kuitenkaan ole halua ajaa maata ennenaikaisiin vaaleihin, sillä oppositiossa olevalla vasemmistolla olisi kannatusmittausten perusteella mahdollisuus vaalivoittoon.

Taustalla riita venäläisestä Sputnik-rokotteesta

Noin 5,4 miljoonan asukkaan Slovakiassa on viime viikkoina kirjattu väkilukuun suhteutettuna korkeimpia koronaan liittyviä kuolinlukuja maailmassa. Yhteensä maassa on todettu lähes 350  000 tartuntaa ja vähän yli 9  000 viruksen liittyvää kuolemaa, kertoo yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Hallituskriisin taustalla on synkkien koronalukujen lisäksi Matovicin päätös ostaa maahan venäläistä Sputnik V -koronarokotetta. Muun muassa uutistoimisto AP kertoi maaliskuun alussa, että Matovic oli tehnyt ostopäätöksen salassa hallituskumppanien vastustaessa hankintaa.

Slovakiaan on määrä saapua kaksi miljoonaa annosta Sputnik-rokotetta. Vapaus ja solidaarisuus -puoluetta edustava Slovakian ulkoministeri Ivan Korcok on kutsunut rokotetta osaksi Venäjän hybridisotaa länttä vastaan, AP kertoi.

AFP:n haastattelema, Bratislavassa asuva politiikan tutkija Samuel Abraham arvioi, että hallituksen on todennäköisesti mahdotonta jatkaa, mikäli Matovic takertuu pääministerinpaikkaansa. Abraham vertasi Matovicin pandemian hoitoa Yhdysvaltojen edellisen presidentin Donald Trumpin toimiin.

–  Hän on toiminut mielivaltaisesti, itsepäisesti ja asiantuntijoita kuuntelematta. Hän on leikkinyt ihmisten elämillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE