Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ihalainen ei kannata minimipalkkaa, rakennusalan työkokeilulle ei moitteita

Vasemmistoliitto on ehdottanut Suomeen 10 euron minimipalkkaa. SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen ei lämpene ajatukselle. Hän korostaa, ettei sopimusten yleisitovuutta pidä murtaa.

Ihalainen huomauttaa, että yleensä niissä maissa, joissa minimipalkasta on säädetty, sopimusjärjestelmä vuotaa.

– Esimerkiksi Saksa joutui antamaan minimipalkalle periksi siksi, että yleissitovuusjärjestelmä petti. Niin kauan kuin me pystymme pitämään tilanteen, jossa kunkin alan työehtosopimuksen vähimmäispalkat ovat minimipalkkaja, järjestelmä on hyvä. Mutta se edellyttää, että yleissitovuusjärjestelmä säilyy.

Ihalainen rakentaisi sen varaan, että kunkin alan työehtosopimukset ovat joustavia. Sen sijaan yleinen minimipalkka uhkaisi jäykistää palkkarakenteen. Minimipalkasta tulisi helposti maksimi ja palkkakehitys jumiutuisi.

– Minimipalkka ei ole malli, johon meidän pitäisi pyrkiä. En ole innostunut tästä ajattelutavasta ja on näyttänyt jo useampi liittokin tähän reagoivan.

Minimipalkka on lytätty muun muassa Rakennusliitosta ja Palvelualojen ammattiliitto PAMista.

“En minä ole lähtenyt sitä moittimaan.”

Lisää aiheesta

Rakennusalalla on sen sijaan sovittu hiljattain määräaikaisesta matalapalkkaisesta työkokeilusta. Töitä voi tehdä tes-ratkaisun mukaan minimissään kuuden euron tuntipalkalla.

Matalapalkkaisen työkokeilun ajatus on auttaa ilman opiskelu- tai työpaikkaa tai rakennusalan kokemusta olevia työn syrjään kiinni.

Ihalainen huomauttaa, että minimipalkkaan nähden rakennusalan malli eroaa siinä, ettei kyseessä ole lakisääteinen tai pakotettu asia.

– Rakennusalalla sopijaosapuolet ovat keskenään sopineet tällaisesta mallista. Se jälleen kertoo, että työmarkkinajärjestöt ja liitot pystyvät keskenään sopimaan, Ihalainen kiittää.

– Rakennusala tarvitsee suomalaisia työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Sopimuksessa on sovitut pelisäännöt. Se on määräaikainen kokeilu. Palkka on 6 euroa, tosiasiassa yli 7 euroa tunnissa, koska siinähän maksetaan eri lisät ja eläkemaksut ja asia pitää luottamusmiehen kanssa sopia.

– Tämä ei varmaan kaikille aloille sovi, mutta jos se rakennusalalle sopii, en minä ole lähtenyt sitä moittimaan. Varsinkin, jos tämä kokeilun jälkeen nuorille voisi avautua niitä 9 tai 12 euron palkkoja, se on luova malli, joka tällä alalla on perusteltu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE