Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ihalainen tyytyväinen kesätyöhankkeen etenemiseen – seuraavaksi kuntien on otettava vastuu

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne iloitsi eilen Twitterissä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tarttui sosialidemokraattien ehdotukseen kesätyöpaikkojen löytämiseksi nuorille.

Puolueiden puheenjohtajien viesti lähetettiin keskustan kautta julkisuuteen. Viestissä vedotaan työnantajiin nuorten palkkaamiseksi kesätöihin, se olisi lahja 100-vuotiaalle Suomelle.

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien allekirjoittamassa kannanotossa rohkaistaan myös kuntia ja kolmannen sektorin toimijoita hyödyntämään kunnissa olevia mahdollisuuksia nuorten työllistämiseksi.

Kesäduuni-kampanja on kirjattu myös SDP:n vaihtoehtobudjettiin. Se on SDP:n puoluehallituksen hyväksymä ja sitä on ollut valmistelemassa kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.).

– Hyvä, että aloitteeseemme on tartuttu. Oli hyvä asia, että kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat tekivät vetoomuksen elinkeinoelämälle, Lauri Ihalainen kiittää.

Kuntiin toivotaan nyt aktiivisuutta.

Hän toivoo nyt, että myös kuntiin syntyisi yhteistyötä kesätyöpaikkojen hankkimiseksi. Kunnissa voitaisiin kutsua yhteen elinkeinoelämän, paikallisten yritysten ja koulutoimen edustajia ja miettiä, miten nuorille saataisiin työpaikka.

Lisää aiheesta

– Monissa kunnissa on otettu käyttöön kuntien tarjoama kesäduuniseteli, jolla tuetaan nuorten pääsyä yksityisen sektorin kesätyöhön. Tätä ideaa kannattaisi harkita eri kunnissa.

– Toinen asia, jota SDP:stä esitimme on se, että työmarkkinajärjestöt ja elinkeinoelämän järjestöt solmisivat valtakunnallisesti kumppanuuden ja suosittelisivat yrityksille vetoomuksen nuorten kesätyöpaikkojen puolesta.

SDP on ottanut myös kuntavaaliteemakseen sen, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki nuoret saisivat työpaikan.

Ihalainen kertoo, että puolueelta on lähtenyt eri puolille Suomea viestiä, että SDP:n kunnanvaltuustoedustajat edistäisivät asiaa omilla paikkakunnillaan.

Ihalainen painottaa, että nyt on Kesäduunin jalkauttamisen aika.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE