Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ihana kuva: Vanha pari viettää laatuaikaa viinilasit kädessä vilttiin kääriytyneinä – Karu totuus: Espanjan rannoilla on vedetty tasaiseen tahtiin

Tällä viikolla vietetään ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Teemana on tänä vuonna kuinka ottaa puheeksi ikäihmisten alkoholinkäyttö.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto EPT laskee, että joka kymmenes yli 65-vuotias juo liikaa alkoholia. Taustalla on usein yksinäisyyttä, masennusta tai kokemus tarpeettomuudesta.

Tutkimusten mukaan osalla alkoholi on ollut osa elämää jo pidempään, mikä näkyy myös terveydentilan heikkenemisenä. Osa aloittaa alkoholinkäytön ikääntymisen myötä.

– Syinä on muun muassa yksinäisyyttä ja elämän sisällön puutetta. Myöhemmin alkaneeseen alkoholinkäyttöönkin tulisi puuttua nopeasti. Ikääntyneillä haitat tulevat nopeasti, sillä ikääntymisen myötä keho haurastuu. Sen vuoksi alkoholi vaikuttaa elimistössä eri tavoin kuin parikymppisellä, A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki varoittaa.

Riskirajat ovat yli 65-vuotiaalla aivan toiset kuin perusterveillä nuoremmilla: enintään seitsemän annosta viikossa ja maksimissaan kaksi annosta kerralla. Mutta esimerkiksi erilaiset sairaudet sekä lääkitykset heikentävät sietokykyä.

Simojoki kritisoi mielikuvia, joita näkee mediassa:

– Kauniita kuvia vanhasta parista vilttiin kietoutuneena, järvelle katselemassa, viinilasit kädessä. Todellisuus on toinen: vanha pari Espanjassa ei ole keksinyt mitään tekemistä ja sitten onkin juotu koko loman ajan. Ei mitään änkyräkänniä, mutta tasaisesti koko ajan.

Lisää aiheesta

Päihteidenkäyttö on arka ja vaikea aihe.

Hänen mukaansa erilaisia oireita, kuten kaatumisia ja muistikatkoja, pidetään liian helposti suoraan vanhuudesta johtuviksi.

– Ikään on helppo vedota, vaikka todellinen taustasyy löytyisikin alkoholinkäytöstä.

Simojoki kertoo, että päihteidenkäytön puheeksiotto on työlästä. Se ei ole helppoa edes työikäisten vastaanottokäynneillä.

– Tuskin asiaa otetaan puheeksi sen useammin ikääntyneidenkään kanssa. Päihteidenkäyttö on arka ja vaikea aihe. Sen tulisi kuitenkin olla aina osa lääkärikäyntiä, varsinkin, jos määrätään lääkkeitä.

Hän korostaa, että tuomitsemista pitää välttää, vaan sen sijaan pitää keskittyä kokonaisterveyteen ja potilaan vointiin. Simojoki muistuttaa, että jo alkoholinkäytön vähentämisellä on suuri vaikutus yleisterveyteen ja elämänlaatuun, kotona pärjäämiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Jos alkoholinkäyttö on reipasta, juomamäärät tulisi vähintään saada ikään nähden sopivammalle tasolle.

– Konkreettisena esimerkkinä tämä tarkoittaa, että iäkkäämpi juo kuusi senttilitraa viiniä, kun nuoremmat juovat kaksitoista.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE