Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Ihmisten hätään voidaan vastata” – kansanedustajat kiittelevät sähköhyvityspaketista syntynyttä sopua

iStock

Hallitus pääsi keskiviikkona sopuun keinoista, joilla pyritään tukemaan suurten sähkölaskujen kanssa kipuilevia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Energian voimakas hinnannousu on ajanut monet kotitaloudet vaikeaan tilanteeseen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että hallitus on tänään saavuttanut sovun sähköhyvityspaketista, jotta ihmisten hätään voidaan vastata, SDP:n talousvaliokunnan kansanedustajat Matias Mäkynen, Hussein al-Taee, Raimo Piirainen ja Tuula Väätäinen toteavat tiedotteessaan.

Hallitus esittää mallia, jossa sähköyhtiöt hyvittäisivät suoraan marras-helmikuulta asiakkailleen yli 10 sentin kilowattihinnan sähkösopimuksista sähkölaskusta puolet 90 euron omavastuun ylittävältä osalta. Tuen enimmäismäärä on 700 euroa kuussa. Tuen kustannusarvio on 412 miljoonaa ja rahoitus suunnataan hallituksen tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa, joka on parhaillaan hallituksen neuvotteluissa.

Hallitus sopi myös sähkölaskujen maksuaikojen pidennyksestä. Jatkossa kuluttajat voisivat saada lisäaikaa enimmillään neljä kuukautta, ja yrittäjät kaksi kuukautta laskun alkuperäisestä maksupäivästä. SDP:n kansanedustajat arvioivat, että tämä tuo monelle helpotusta arkeen ja antaa mahdollisuuden suunnitella omaa taloutta entistä pitkäjänteisemmin.

On ensiarvoisen tärkeää, että hintakattomallin valmistelua jatketaan määrätietoisesti.

– Lisääntyneen kotimaisen sähköntuotannon myötä olemme entistä päättäväisemmin matkalla kohtia energiaomavaraisuutta, mutta tässä tilanteessa ihmisten tukeminen nousseiden hintojen paineessa on enemmän kuin perusteltua. Samaa mieltä ovat myös monet talousasiantuntijat.

Nelikon tiedotteessa todetaan, että yhdessä hallitusten aikaisempien päätösten kanssa sähkön hinta rajoittuu käytännössä noin 12-18 senttiin kilowattitunnilta. He muistuttavat, että valmistelussa on vielä SDP:n aloitteesta esitys sähkön hintakatosta.

– Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että hintakattomallin valmistelua jatketaan määrätietoisesti, että meillä on tulevalle talvelle malli, jossa tuki kohdentuu entistä voimakkaammin kaikkein eniten tarvitseville.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE