Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Ikävä viesti ravintoloille: Vain erittäin pieni osa voi rajoitetusti korvata…

Ravintoloiden kannattaa nyt selvittää tarkoin omat vakuutusehdot.

Ravintoloiden ja kahviloiden sulkeminen koronavirusepidemian vuoksi ei lähtökohtaisesti laukaise korvaustenmaksua yritysten keskeytysvakuutuksista, Finanssiala tiedottaa.

Demokraatti

Demokraatti

Vain erittäin pieni osa vakuutuksista voi rajoitetusti korvata toiminnan keskeytymistä tilanteessa, jossa poikkeusoloissa annetulla lailla suljetaan kokonaan ravintola- ja kahvilatoiminta Suomessa. Vakuutukset on rakennettu normaalioloihin eikä niillä voida kattaa kaikkea liiketoimintaa.

Finanssiala kuitenkin painotaa, että nyt on syytä tutkia oman vakuutuksen ehdot tarkkaan.

– Epidemiavakuutukset on suunniteltu yksittäisiin tautitapauksiin, ei laajamittaisiin katastrofeihin, jolloin liiketoiminta laaja-alaisesti ja pitkäkestoisesti keskeytyy tai sitä rajoitetaan. Koronaepidemian taltuttamiseen tarvittavat rajoittamistoimet ovat yllättäneet meidät kaikki. Vakuutusyhtiöt korvaavat vahinkoja ehtojen mukaisesti mutta näin laaja-alaiset riski evät ole olleet mielessä vapaaehtoisia vakuutuksia suunniteltaessa. Nyt on tärkeätä, että valtiovalta auttaisi palvelualan yrittäjiä taloudellisesti kriisin ylitse kuten pääministeri Sanna Marin on todennut, johtaja Lea Mäntyniemi Finanssiala ry:stä toteaa (FA).

Tavanomaisesti keskeytysvakuutukset korvaavat joko yrityksen omaisuutta kohdanneen esinevahingon, kuten palon tai murron aiheuttamaa toiminnan keskeytymistä tai vakuutuksessa yksilöidyn yrityksen avainhenkilön tapaturman tai sairauden aiheuttamasta työkyvyttömyydestä johtuvaa toiminnan keskeytymistä.

Keskeytysvakuutuksiin voi kuitenkin sisältyä myös erilaisia lisäturvia, kuten niin sanottu epidemiaturva, joka on tarkoitettu lähinnä elintarviketuotannon ja ravitsemusalan yrityksille.

– Epidemiakeskeytysvakuutuksen tuotenimestä huolimatta koronavirusepidemia itsessään yleisine yritystoimintaan kohdistuvine seurauksineen ei vakuutusehtojen mukaan oikeuta korvaukseen. Turvan tarkoituksena on korvata liiketoiminnan keskeytymistä tilanteissa, jolloin viranomainen tartuntataudin vuoksi määrää yksittäisen yrityksen toimipaikan suljettavaksi ja desinfioitavaksi, Mäntyniemi sanoo tiedotteessa..

Mäntyniemi neuvookin nyt ravintolayrittäjiä selvittämään oman vakuutuksensa ehdot, joissa korvattavat tilanteet on määritelty tarkasti. Tietoa löytyy hyvin myös vakuutusyhtiöiden verkkosivuilta. Yritysten vakuutukset voivat lisäksi olla räätälöityjä sopimuksia ja niissä on aina yhtiö, -vakuutus- ja sopimuskohtaisia eroja.

Hallitus antoi tiistaina 24.3. esityksen eduskunnalle ravitsemisliikkeiden aukiolon väliaikaisesta rajoittamisesta lailla koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Tuotteiden ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE