Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL: Jutta Urpilaisesta kaavailtiin pääministeriä 2011, kun Jyrki Kataisen hallitustunnustelut olivat solmussa

Jutta Urpilainen (sd.).

Jutta Urpilaista (sd.) pohdittiin Jyrki Kataisen (kok.) tilalle uudeksi hallitustunnustelijaksi kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen, uutisoi Iltalehti.

Demokraatti

Demokraatti

Asian vahvistavat Iltalehdelle myös europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) ja SDP:n entinen puoluesihteeri, ex-kansanedustaja Mikael Jungner.

Keväällä 2011 perussuomalaiset onnistui vaaleissa nousemaan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus kuitenkin sai enemmistön kannatuksen, joten puolueen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen nimettiin hallitustunnustelijaksi.

Aluksi tunnusteluissa olivat mukana kokoomuksen lisäksi SDP, KD, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Ensimmäinen takaisku koettiin kesäkuun 1. päivä, kun SDP ja vasemmistoliitto vetäytyivät neuvotteluista.

Seuraavaksi epäonnistui niin kaavailtu sinivihreä hallitus, johon olisivat kuuluneet kokoomuksen lisäksi keskusta ja vihreät. Kesäkuun 6. päivä vihreät sanoivat ei tällä kokoonpanolle, mikä herätti keskustelun hallitustunnustelijan vaihtamisesta.

Ehdotus tuli Jungnerin mukaan keskustalta ja perussuomalaiset tukivat ajatusta. Tunnusteluita olisi jatkettu SDP:n, keskustan ja perussuomalaisten kesken.

Lisää aiheesta

– Katainen oli koko ajan tunnustelija, sitä ei vaihdettu missään vaiheessa. SDP saattoi harkita muita vaihtoehtoja, ja keskustakin, mutta ryhmien yhteiskokous sopi Kataisen jatkavan.

– Siinä välissä keskusta ja persut pyysivät/ehdottivat Urpilaista tunnustelijaksi. Mietti yhden illan ja kieltäytyi. Tuota ei luonnollisesti kerrottu julki, silloin hallitusneuvotteluissa mukana ollut Jungner kertoi.

Jungner sanoi Iltalehden haastattelussa, ettei Urpilainen ollut halukas tunnustelijaksi. Vaihtaminen olisi rikkonut perinteistä käytäntöä, että suurimman puolueen puheenjohtaja pitää toimia hallitustunnustelijana siihen asti, kunnes mitään muuta vaihtoehtoa ei enää ole.

SDP:ssä arvioitiin Jungnerin mukaan hallitusyhteistyön keskustan ja perussuomalaisten kanssa päättyvän melko nopeasti, sillä Timo Soinin perussuomalaiset veti erilaista EU-linjaa ja vastusti Kreikan tukipaketteja.

Iltalehti ei ole tavoittanut Jutta Urpilaista kommentoimaan asiaa.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE