Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL-kysely: Keskustan vaikuttajat haluavat puolueen jatkavan Marinin hallituksessa

Hallituspuolue keskustan vaikuttajat haluavat pitää nykyisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen koossa, kertoi Iltalehti keskiviikkona.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asia selviää Iltalehden tekemästä kyselystä. Kysely lähetettiin 250:lle keskustan avainvaikuttajalle ympäri Suomea. Näistä 116 vastasi.

Kyselyyn vastanneista 84 prosenttia vastaa myöntävästi kysymykseen siitä, tulisiko keskustan jatkaa Marinin viiden puolueen enemmistöhallituksessa.

Vastaukset kerättiin 7.–9. kesäkuuta. Puheenjohtaja Katri Kulmuni oli eronnut valtiovarainministerin tehtävästä muutamaa päivää aiemmin.

Keskusta valitsee puolueelle uuden puheenjohtajan syyskuun alussa. Kyselyn perusteella suosikki uudeksi puheenjohtajaksi olisi perhevapaalla oleva ministeri Annika Saarikko, joka saa 47 prosentin kannatuksen. Saarikko ei ole vielä kertonut, asettuuko hän ehdolle.

Kulmunin haluaa jatkokaudelle 32 prosenttia keskustavaikuttajista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE