Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL: Putin Suomeen 100-vuotisjuhliin – tavannee myös Halosen

Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuu Suomeen juhlistamaan 100-vuotista itsenäisyyttämme.

Tieto valmisteilla olevasta valtionpäämiesten tapaamisesta on tullut julki Venäjän presidentinkanslian verkkosivuilla, kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

Kremlin kotisivujen mukaan Vladimir Putin oli vahvistanut presidentti Sauli Niinistölle saapuvansa Suomeen Niinistön kutsusta juhlimaan satavuotiasta Suomea.

Putin ja Niinistö kävivät puhelinkeskustelun Niinistön aloitteesta viime perjantaina.

Suomen presidentinkanslian mukaan presidentit olivat toivottaneet toisilleen hyvää uutta vuotta. Putin oli onnitellut Suomea myös alkavasta itsenäisyyden juhlavuodesta. Kanslia ei kertonut valmisteilla olevasta valtiopäämiesten tapaamisesta, IL kertoo.

Kremlin kotisivujen mukaan Putin oli IL:n mukaan vuodenvaihteessa lähettänyt tervehdyksensä myös presidentti Tarja Haloselle. Halonen kertoi hiljattain, että hän saattaa tavata Putinin pian uudelleen. Halonen osallistui Putinin isännöimään Valdai-seminaariin lokakuussa.

Niinistö ja Putin tapasivat viime vuonna kahdesti. Niinistö kävi Venäjällä Novo-Ogarjovossa ja Putin Naantalin Kultarannassa.

 

Lisää aiheesta

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE