Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL: Tunnettu keskustavaikuttaja Väyrysen puolueeseen – tänään tulee muitakin lähtijöitä

Paavo Väyrysen johtama Kansalaispuolue houkuttaa keskustalaisia.

Keskustan puoluevaltuuston jäsen Sami Kilpeläinen lähtee mukaan Paavo Väyrysen perustamaan Kansalaispuolueeseen, kirjoittaa Iltalehti verkkolehdessään..
Kilpeläisen mukaan Kansalaispuolue on tällä hetkellä ainoa kansanliike, joka ajaa keskustalaisia arvoja.

Kilpeläinen uskoo Kansalaispuolueen keräävän kannatusta poliittisen eliitin toimintaan pettyneiden suomalaisten parissa.

Pitkän linjan keskustalainen Sami Kilpeläinen on ensimmäisiä todella tunnettuja hahmoja puolueessa, jotka ovat ilmoittaneet lähtevänsä mukaan Paavo Väyrysen Kansalaispuolueeseen. Kilpeläinen on ollut luottamustehtävissä mukana jo parisen kymmentä vuotta, tällä hetkellä hän istuu keskustan puoluevaltuustossa ja toimii Vantaalla paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.

Keskustan puoluesihteeriksi hankintajohtaja Kilpeläinen on pyrkinyt kahdesti. Vuonna 2012 hän sai yli 33 prosenttia keskustan puoluekokousedustajien äänistä, mutta hävisi vaalin Timo Laaniselle. Nyt Kilpeläisen mitta on IL:n mukaan täynnä keskustan toiminnasta.

– Tässä on odotettu sitä, että herääkö tämä puolue missään vaiheessa, mutta puolueen linja tuntuu vain syvenevän tärkeissä kysymyksissä. Tällä hetkellä keskusta on unohtanut valtakunnan politiikassa keskustalaiset arvot. Puolueesta on tullut liberaalin eliitin puolue, Kilpeläinen sanoo.

– Monen meidän kentän ihmisen linja ei ole muuttunut mihinkään, mutta puolue on karannut alta pois.

Iltalehti tietää myös, että tänään perjantaina odotetaan joukon muitakin keskustalaisia ilmoittavan, että he lähtevät mukaan Kansalaispuolueen toimintaan

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE