Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ilkka Kanerva johtaa historian suurinta vaalitarkkailuoperaatiota Ukrainassa – tänään presidentinvaalien 1. kierros

Kansanedustaja Ilkka Kanerva on paraikaa Ukrainassa tarkkailemassa presidentinvaalien sujumista.

Ukrainassa äänestetään tänään presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Vaalien ehdoton ennakkosuosikki on näyttelijä Volodymyr Zelensky, jota viimeisimmissä mielipidemittauksissa kannatti maan johtoon liki 30 prosenttia vastaajista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kakkospaikasta reilun kolmen viikon kuluttua pidettävälle toiselle kierrokselle kilvoittelevat istuva presidentti Petro Poroshenko ja entinen pääministeri Julija Tymoshenko. Kumpikin on mittauksissa saanut noin 15 prosentin kannatuksen.

Zelensky on poliittisesti täysin kokematon, mikä on monien mielestä sotaa käyvälle maalle suuri riski.

Ukrainan presidentinvaalit ovat samalla myös testi siitä, mikä on maan demokratian tila tällä hetkellä, arvioi vaalitarkkailijoita maassa johtava Ilkka Kanerva.

– Vaalit pidetään sen lisäksi vielä poikkeuksellisen vaativissa turvallisuuspoliittisissa olosuhteissa, mikä antaa oman mausteensa koko tapahtumaan, Kanerva kertoi STT:lle puhelimitse Kiovasta.

Ehdokkaita vaaleissa on yhteensä peräti 39, mutta käytännössä mahdollisuuksia maan johtoon on vain kolmella: Poroshenkolla, Tymoshenkolla ja kansan uudella suosikilla Zelenskyllä.

– Zelensky kampanjoi voimakkaasti eliittiä vastaan ja lupaa lisää kansanvaltaa. Hänen takanaan on näkyvästi oligarkkeja. Poroshenko vetää hyvin kansallismielistä linjaa eri muodoissaan, ja Tymoshenko taas on varsin populistinen ehdokas, Kanerva luonnehtii.

Yhteisenä tekijänä kärkitriolla on se, että kaikki suhtautuvat myönteisesti niin EU:hun kuin sotilasliitto Natoon.

Vladivostokista ei lähdetä Helsinkiin äänestämään.

Vaalien järjestämisessä on kaksi hankalaa piirrettä: maan sisäisten pakolaisten vaikea rekisteröiminen ja se, etteivät ne ukrainalaiset, jotka asuvat Venäjällä, saa siellä äänestää.

– Heidän pitäisi mennä äänestämään Suomeen, Kazakstaniin tai Georgiaan. Jokainen ymmärtää, ettei vaikkapa Vladivostokista lähdetä junalla ihan heti äänestämään vaikka Helsinkiin. Eipä taida kovin korkeaksi nousta näissä osissa äänestysprosentit, Kanerva pohtii.

Sotaa käyvässä maassa ei muutenkaan aivan kaikkialla uurnille päästä.

– Krimin alue nyt tietysti on poissa laskuista. Samoin Donetskin ja Luhanskin alueet ovat sellaisia, ettei siellä joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta voida vaaleja järjestää.

Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Kanerva johtaa historian suurinta vaalitarkkailuoperaatiota Ukrainassa. Etyjin pitkäaikaiset vaalitarkkailijat ovat olleet maassa helmikuun puolivälistä lähtien.

Ukrainaan on lisäksi matkustanut noin tuhat Etyjin, Euroopan neuvoston, Euroopan parlamentin ja Naton vaalitarkkailijaa äänestystä ja ääntenlaskentaa seuraamaan.

Kanerva on Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniapuheenjohtaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE