Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Tarja Myllärinen kertoo STT:lle, ettei ratkaisu tullut aivan täytenä yllätyksenä. Maskisuosituksia osattiin odottaa jo ennalta.

– Oli myös kaikuja siitä, että tietyille väestöryhmille jouduttaisiin maskit turvaamaan, ja kunta kansalaisia lähimpänä viranomaisena tulee mieleen ensimmäisenä, Myllärinen sanoo.

Torstaisessa tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi lähtökohdan olevan se, että kukin hankkii maskin itse. Kunnan tehtäväksi jää huolehtia siitä, etteivät kaikkein haavoittuvimmissa asemissa olevat jää vaille suojaa vaan saavat maskin ilmaiseksi.

Yksi ratkaistava asia on, kenelle maski oikeastaan kuuluu. Termiä “vähävaraiseksi itsensä kokeva” käytti sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila torstain tiedotustilaisuudessa.

– Mitään henkilörekisteriä emme tule tähän tekemään, eli ihmisten henkilötietoja ja tulotietoja ei katsota. Luotamme siihen, että ne, joilla varaa on, hankkivat maskit itse ja ne, joilla resursseja ei ole, saavat sen kunnan jakelun kautta, Varhila sanoi tilaisuudessa.

Lähtökohta maskien hankkimisesta itse on Myllärisen mielestä järkevä, jotta apu kohdistuu sitä eniten tarvitseville. Minkäänlaista vähävaraisuuden todistelua hän ei kannata, koska se olisi kuntienkin näkökulmasta aivan liian työlästä ja sitoisi sosiaalialan henkilöstöä, joita tarvitaan nyt muun muassa testauksessa ja jäljityksessä.

– Kääntöpuoli on se, että vähävaraiseksi kokevia ihmisiä saattaa tulla sitten yllättävän paljon, kun määritelmä on niin väljä.

Tartuttamisriski voitava välttää

Ilmaisen maskin perässä tulevia ei-vähävaraisia suurempi kysymys on kuitenkin se, miten viesti maskijakelusta saadaan perille kohderyhmälle ja mistä maski on helpointa ja turvallisinta noutaa.

Kohderyhminä esillä ovat Myllärisen mukaan olleet esimerkiksi ruoka-avun saajat ja maahanmuuttajat. Jakelu voisi siten tapahtua paikoissa tai palveluissa, joissa kohderyhmät muutenkin kohdataan.

Oli paikka mikä hyvänsä, turvallisuudesta eli vaikkapa riittävistä etäisyyksistä huolehtiminen vaatii niin ikään pikaisia ratkaisuja. Tarkoitus ei ole, että joku noutaa suojavälinettä ja saa viruksen jonottaessaan.

– Esimerkiksi ruoka-avussa kamppaillaan jo nyt tartuttamisriskin kanssa, Myllärinen huomauttaa.

Kuntien tilat ja käytettävissä olevat kiinteistöt ovat erilaisia. Siksi Kuntaliitto uskoo, että kunnissa keksitään kullekin alueelle sopivat ratkaisut ja mukaan otetaan yhteistyökumppaneita esimerkiksi järjestöistä ja muista kolmannen sektorin toimijoista.

Myllärinen painottaa myös viestinnän selkeyden ja saavutettavuuden tärkeyttä sekä kansallisella tasolla että erityisryhmät huomioiden.

– Mitä kattavammin maskit saadaan käyttöön, sitä parempi. Jos tästä tehdään hirvittävän vaikea proseduuri, silloin ei myöskään väestön tasolla saavuteta tavoiteltua kattavuutta, Myllärinen muistuttaa.

Valtion apu vaimentaa riskiä

Kustannuksista kuntien ei tarvitse huolehtia, sillä valtio korvaa maskijakelun kunnille normaalissa budjettimenettelyssä. Kuntaliitto pitää tätä hyvänä asiana varsinkin, kun kohderyhmän määrittely on väljä.

– Se vaimentaa riskiä, joka syntyy siitä, ettei tiedetä, kuinka suureksi joukko lopulta paisuu, Myllärinen sanoo.

Jaettavat maskit ovat Myllärisen käsityksen mukaan kangasmaskeja, joita annetaan kullekin hakijalle muutama kerrallaan. Jakelun yhteydessä on kerrottava käyttö- ja hoito-ohjeet, jotta käyttö on varmasti turvallista.

Vaikka edessä on jälleen yksi lisätyö muutoinkin raskaaseen koronavirusvuoteen, Myllärinen on toiveikas.

– Itselläni on etiäinen, että kunnat selviävät tästäkin. Viime kevät jo opetti paljon.

STT–Anne Salomäki