Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ilmastoapostolit Mika Anttonen ja Antero Vartia: Ilmastonmuutoksen ratkaisun avaimet ovat suuryrityksillä

Marinin hallituksen ilmastopolitiikkaa ihaillaan ympäri maailman, vaikka toteutus on vielä alkutekijöissään. Työkseen ilmastokriisiä ratkovat Mika Anttonen ja Antero Vartia tunnustavat politiikan arvon mutta uskovat ratkaisun avainten olevan suuryrityksillä. Politiikka seuraa perässä.

Simo Alastalo

Demokraatti

Sanna Marinin hallitus on nostanut Suomen ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturintamaan. Näin näyttää ainakin julkisuuden näkökulmasta. Hallitus kertoi helmikuun ilmastoseminaarissaan alustavat linjaukset, joilla Suomesta pyritään tekemään hiilineutraali ensimmäisenä hyvinvointivaltiona maailmassa. Aikaa muutokseen on varattu 15 vuotta. Keinoina ovat ensi vaiheessa muun muassa ilmastorahaston perustaminen ja teollisuuden sähköveron alennus.

Vihreiden entinen kansanedustaja Antero Vartia perusti hiilipäästöjä kompensoivan säätiön. Hän on pettynyt ilmastopolitiikan tahtiin.

– Toimet ovat harmillisen riittämättömiä, Vartia sanoo ja viittaa asiantuntijoiden lausuntoihin.

Eniten häntä harmittaa se, ettei kivihiiltäkin vahingollisemmaksi todettuun turpeeseen koskettu hallituksen ilmastoseminaarissa lainkaan. Suomi on vielä pitkään turpeen energiakäytön suurvalta.

– Se, että turvetta poltetaan yhä vuonna 2020 ja hallitusohjelmassa tyydytään siihen, että sen käyttö puolitettaisiin tällä vuosikymmenellä, ei ole linjassa sen kanssa, kuinka vakavasta asiasta ilmastonmuutoksessa on kyse.

Fossiilisten polttoaineiden osuus maailman energiantuotannosta on 80 prosenttia.

Lisää aiheesta

Ilmastonmuutos on Vartian päätyö puolitoista vuotta sitten aloittaneessa Compensate-säätiössä. Säätiö aloitti Vartian kotona kahden palkatun työntekijän voimin. Se työllistää nyt 22 ihmistä. Tähtäimessä ovat kansainväliset markkinat. Idea on yksinkertainen. Säätiön avulla ihmiset ja yritykset voivat kantaa vastuuta aiheuttamistaan päästöistä muun muassa rahoittamalla hiilidioksidia ilmakehästä sitovaa metsittämistä.

– Compensate on saanut valtavan hyvän vastaanoton, paljon paremman kuin osasin kuvitella, Vartia sanoo.

Ilmastonmuutoksen taustalla on lähihistoriassa tapahtunut fossiilisten polttoaineiden räjähdysmäinen yleistyminen. Öljyn merkitystä maailmantaloudelle kuvaa hyvin se, että vallitsevaa talousjärjestelmää on kutsuttu fossiilikapitalismiksi.

Ilmastonmuutoksesta kannetaan huolta myös alan sisällä. Eräs Suomen näkyvimmistä ilmastopuhemiehistä on polttoaineiden jakeluun ja öljynjalostukseen keskittyvän ST1 Nordicin suuromistaja Mika Anttonen. Hänen missionsa on velvoittaa fossiilinen energiateollisuus kehittämään päästöttömiä energian tuotantovaihtoehtoja ja kompensoida jäljelle jäävät päästöt investoimalla hiilinieluihin.

Ilmastopaneeli IPCC:n raportin mukaan maailman keskilämpötilan nousu olisi vielä mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen. Anttonen pitää tätä rajoittamistavoitetta epärealistisena.

– Fossiilisten polttoaineiden osuus maailman energiantuotannosta on 80 prosenttia. Niiden käyttöä pitäisi leikata puolet vuoteen 2030 mennessä, jos halutaan 1,5 asteen uralle, eli energia täytyy silloin tuottaa jollakin muulla tavalla tai sen kulutusta pitää säännöstellä. Kun vähentämistarpeen lisäksi energian kulutus kasvaa 1–2 prosenttia vuodessa elintason nousun ja väestön kasvun vuoksi, yhtälö ei toimi.

Lue koko juttu aiheesta Demokraatin aikakauslehdestä 3/20.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE