Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on välttämätöntä ja halvinta tehdä nyt” – Eero Heinäluoman mukaan Suomen on tuotava erityisolosuhteensa EU-päättäjien tietoon

Lasku EU:n ilmastotoimista ei voi koitua kohtuuttomasti samoille alueille tai samoihin kotitalouksiin koordinoimattomien erillispäätösten kautta, kirjoittaa SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

Demokraatti

Demokraatti

“Taakkaa on jaettava ja pidettävä mukana ymmärrys siitä, että Suomessa Rovaniemeltä on pidempi matka pääkaupunki Helsinkiin kuin Keski-Euroopan pääkaupungista toiseen.”

Heinäluoman mukaan ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on välttämätöntä ja halvinta tehdä nyt.

“Päätöksiä lykkäämällä maksamme sekä ympäristöhaittojen aiheuttamat lisäkustannukset että joka tapauksessa edessä olevan energiakäytön muutoksen. Tekemättömyys tai asioiden lykkääminen ei siis ole todellinen vaihtoehto, vaikka osa keskustelijoista näyttää toivovan pahan maailman menevän ohi päätä pensaaseen piilottamalla.”

“Yhtä vakuuttunut olen siitä, että meidän pitää tuoda omat erityisolosuhteemme niin jäämerenkulusta, pitkistä etäisyyksistä, maataloudesta kuin metsänhoidostakin muiden EU-päättäjien tietoisuuteen.”

Komissio julkaisee ensi viikollaFit for 55 -kokonaisuuden, joka toimii esityksenä EU:n päästövähennystoimista. Tavoitteena on vähintään 55% vähennys vuoteen 2030 mennessä.

“Suomen oma hiilineutraaliustavoite on jo vuodessa 2035, joten Suomen kannalta komission linjaukset varmistavat, että kaikki EU-maat tekevät oman osuutensa.” Heinäluoma kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE