Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ilmatieteen laitokselta kylmä suihku

Ilmatieteen laitos ennustaa, että koulujen päättäjäispäivän sää on viileä ja tuulinen. Etenkin maan itä- ja pohjoisosissa on epävakaista, mutta länsiosissa on enimmäkseen poutaa.

Ilmatieteen laitoksen laatiman ennusteen mukaan kylmä rintama liikkuu perjantaina Suomen yli kaakkoon ja koko maahan virtaa pohjoisesta huomattavasti viileämpää ilmaa. Kylmän rintaman yhteydessä esiintyy sade- ja ukkoskuuroja, joihin voi etenkin maan itäosassa liittyä myös voimakkaita ukkospuuskia.

Säärintaman etupuolella lämpötila kohoaa perjantaina etelässä ja idässä hellelukemiin. Puuskainen luoteistuuli tuo kuitenkin viileää ja jopa koleaa ilmaa nopeasti kohti etelää. Päivälämpötilat laskevat lauantaiksi noin 10 asteella.

Lauantaina päivälämpötila on maan pohjoisosassa 5…10, maan keskiosassa 10…15 ja maan eteläosassa 14…18 astetta. Maan itä- ja pohjoisosassa sää on lauantaina puolipilvinen tai pilvinen ja paikoin tulee sadekuuroja, Lapissa paikoin myös räntäkuuroja. Maan länsiosassa on aurinkoisempaa ja enimmäkseen poutaa. Luoteistuuli on päivällä suurimmassa osassa maata puuskissa navakkaa.

Sunnuntaina kolea ilmavirtaus kiristää otettaan entisestään. Päivälämpötilat jäävät sunnuntaina koko maassa 5 ja 15 asteen välille. Lämpimintä on aivan etelärannikolla. Kolein sää on Lapissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE