Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ilmeinen tarkoitus on palauttaa isäntävalta tehtaisiin” – SDP:n Malm epäilee työnantajien motiivia

Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm arvioi, että kolmikantaiset neuvottelut paikallisen sopimisen lisäämisestä eivät ole edenneet kolmikantaisessa työryhmässä työnantajien sopimishaluttomuuden vuoksi.

Demokraatti

Demokraatti

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi tänään, että paikallisen sopimisen työryhmä ei saanut edelleenkään sovittua yhteisestä esityksestä. Ministeriö kertoo tiedotteessa, että työryhmä pitää kuitenkin tärkeänä jatkaa keskustelua, joka liittyy paikallisen sopimisen edistämiseen ja työehtosopimusjärjestelmän kehittämiseen.

Malmin mukaan työnantajat haluavat työmarkkinoiden järjestelmämuutosta samaan aikaan, kun hallituksen tavoitteena on ollut vahvistaa nykyisen työmarkkinamallin toimivuutta.

– Asiassa on edettävä vain ja ainoastaan hallitusohjelman mukaisesti. Edellytyksiä muulle ei ole, Malm korostaa tiedotteessa.

Hallitusohjelman mukaan ”paikallista sopimista edistetään työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän kautta tavoitteena joustavuuden ja turvan tasapainoinen yhdistäminen sekä työllisyyden ja kilpailukyvyn kehittäminen”.

Malmin mukaan Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden tuoreet päätökset luopua sopimustoiminnasta ay-liikkeen kanssa korostavat työ- ja virkaehtosopimusten arvoa työntekijöiden vähimmäissuojana.

– Työnantajien ilmeinen tarkoitus on ratkaisuillaan heikentää palkkoja ja muita työehtoja, ajaa ay-liike ulos työpaikoilta ja palauttaa isäntävalta tehtaisiin. Se ei todellakaan ole omiaan lisäämään halukkuutta paikalliseen sopimiseen, päinvastoin.

Malm toteaa, että työnantajien suhtautuminen vakauteen ja ennustettavuuteen pohjautuvaan pohjoismaiseen työmarkkinajärjestelmään on keikahtanut viimeisten vuosien aikana päälaelleen.

– Suomalaisen palkansaajan kädenpuristukseen sopimuspöydissä on aina voinut luottaa, mutta nyt päätöksiä halutaan tehdä ilman yhteistä tahtoa. Tämä muutos ei perustu mihinkään muuhun, kuin haluun sanella ja määrätä.

“Työelämän peruspilareita on työehtosopimusten takaama työrauha.”

Malm korostaa, että työelämän peruspilareita on työehtosopimusten takaama työrauha.

– Mutta mitä sille käy jos yhdessä sopiminen jää pois? Kun teollisuus haluaa ajaa sopimusneuvottelut työpaikoille, olisiko ne syytä käydä vastedes ilman työrauhavelvoitetta, jotta työntekijälläkin olisi jokin vääntömomentti neuvottelupöytään?

Hän huomauttaa, että paikallisen sopimisen lisääminen ilman työehtosopimuksia on vaikeaa, koska ne takaavat minimiehdot.

– Lainsäädäntömme lähtee yksiselitteisesti siitä, että vain valtakunnallisilla sopimusosapuolilla on oikeus sopia laista poiketen. Tätä lähtökohtaa ei muuteta. Jos laista voitaisiin poiketa millä tahansa sopimuksella, niin kyseessä ei olisi laki, vaan suositus.

Malm kysyy, mitä kävisi esimerkiksi talvilomille, vuorolisille, pekkaspäiville tai sairaan lapsen hoidolle.

– Näistä on useimmiten sovittu työehtosopimuksissa lakeja paremmin, mutta jos sopimuksia ei olisi, niistä pitäisi säätää erikseen laeilla.

Työnantajat ovat perinteisesti antaneet ison arvon toimintaympäristön vakaudelle ja ennustettavuudelle

– Jos sopiminen hajautetaan yrityksiin, miten näille arvoille käy, kun valtakunnassa on jatkuvasti tuhansia neuvotteluja päällä ja katkolla ympäri vuoden, Malm kysyy.

Uutista päivitetty työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE