Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL:n ja STT:n tiedot: Puoluesihteerien pöydällä on ollut ajatus kuntavaalien siirtämisestä kesäkuuhun

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Iltalehden ja STT:n tietojen mukaan puoluesihteerien pöydällä on ollut ajatus kuntavaalien siirtämisestä huhtikuusta kesäkuuhun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iltalehden mukaan pohjaesitys on tullut oikeusministeriöstä.

STT:n tietojen mukaan perusteluina on tiettävästi ollut, että kesään mennessä rokotettuja olisi enemmän ja tautitilanteen pitäisi muutenkin helpottua kesällä.

Puoluesihteerit ja oikeusministeriö ovat käyneet tänään neuvotteluja vaalien järjestämisestä usean tunnin ajan.

Asiasta on Iltalehden mukaan tarkoitus kertoa huomenna julkisuuteen.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kokouksessa on ollut esillä kolme vaihtoehtoa: vaalien pitäminen ajallaan, niiden siirtäminen hiukan eteenpäin tai sitten vaalien siirtäminen syksyyn.

Lehti kertoo myös, että illalla oikeusministeriö lähetti puolueille virkamuistion, jossa esitetään huhtikuun kuntavaalien siirtämistä ja uudeksi vaalipäiväksi kesäkuun 13. päivää.

Vaaliajankohdan muutos ei sinällään ole puoluesihteerien päätettävissä, vaan vaalien siirtäminen menisi hallituksen esityksen kautta eduskuntaan vaalilain muuttamisena.

Puoluesihteerit ovat kuitenkin selvittäneet tilannetta oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) johdolla, sillä asiaa halutaan käsitellä yhdessä hallitus- ja oppositiopuolueiden kesken.

Henriksson on korostanut, että kynnys vaalien siirtämiselle on hyvin korkea.

Uutista täydennetty kello 19.29 HS:n tiedolla kesäkuun 13.päivästä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE