Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

IL:n ja US:n tutkimus: Nato-jäsenyyden kannatus Suomessa 17 prosenttia

Naton tunnus.

Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on tuoreen mielipidemittauksen mukaan nyt 17 prosenttia. Likimain joka toinen suomalainen kannattaa vahvaa puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain ja Naton kanssa, kertoo Iltalehden ja Uuden Suomen teettämä mielipidemittaus.

Demokraatti.fi

Iltalehden artikkelin mielestä tutkimuksessa yllättää pääoppositiopuolue Sdp:n kannattajien vastausjakauma. Sosiaalidemokraattien äänestäjistä 52 prosenttia kannattaa sotilaallista yhteistyötä USA:n ja Naton kanssa. Myönteisimmin suhtautuvat kokoomuslaiset.

SDP:n kannattajien Nato-kannatus on kuitenkin moniin eduskuntapuolueisiin verrattuna vähäistä, vain 12 prosenttia kannattaa.

Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on tutkimuksen mukaan nyt 17 prosenttia. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan syksyiseen kyselyyn nähden se on laskenut jopa viisi prosenttiyksikköä.

Jos tasavallan presidentti päätyisi Nato-jäsenyyden kannalle, 38 prosenttia olisi kyselyn mukaan valmis tukemaan jäsenyyttä.

Tutkimuksen on tehnyt Iltalehden ja Uuden Suomen toimeksiannosta Tietoykkönen Oy 14.–26.2.2018. Haastattelut (1500 kappaletta) on tehty puhelinhaastattelujen ja verkkokyselyn yhdistelmänä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Sinisen tulevaisuuden kannattajien suopeutta yhteistyölle USA:n ja Naton tutkimuksessa ei mitata. Moniin puolueisiin verrattuna perussuomalaisten yhteistyön kannatus on pientä. Tämä on saanut puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) kommentoimaan tutkimusta Twitterissä.

Petteri Leinon erityiavustajan mukaan tutkimus osoittaa, että ”nykypersut on enemmän Venäjän myötäilijöitä kuin siihen kriittisesti suhtautuvia”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
26.10.2020
”Uho tuntuu jatkuvan, tämä on aivan absurdi ajatus” – Paperiliiton Vanhala ihmettelee Metsäteollisuuden Hollménin puheita ”tyhjältä paperilta” lähtemisestä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE