Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

IL:n kysely: Enemmistö kansasta hyväksyy poliittiset lakot – rikkaat ja eläkeläiset tyrmääjien joukossa

Omia eväitä syötiin muun muassa Lintuvaaran koulussa Espoossa maanantaina JHL:n lakon aikana.

Iltalehden teettämän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot, joilla vastustetaan aikeita heikentää irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.

Demokraatti

Demokraatti

Taloustutkimus Oy haastatteli Iltalehden toimeksiannosta 1 347:ää henkilöä viime viikonlopun aikana. Aineiston keruuaikana oli jo tiedossa muun muassa Julkisten ja hyvinvointialojen JHL:n kahden päivän lakko, joka vaikuttaa muun muassa siivoukseen, kiinteistöhuoltoon sekä päiväkotien, koulujen ja vanhuspalveluiden ruokapalveluihin. Myös muut ammattiliitot, kuten Teollisuusliitto, ovat ilmoittaneet uusista työtaistelutoimista.

“Hyväksytkö nämä poliittiset lakot?” -kysymykseen tuli enemmän hyväksyviä kuin tyrmääviä vastauksia Iltalehden kyselyssä. Kysymys jakaa vahvasti kansaa.

Suomalaisista 50 prosenttia sanoo hyväksyvänsä nämä poliittiset lakot, 44 prosenttia ei hyväksy. Loput eivät osaa vastata kysymykseen.

Keskimääräistä selvästi enemmän poliittiset lakot hyväksyviä on muun muassa näissä ryhmissä: 18-24 -vuotiaat, työntekijät, opiskelijat ja koululaiset, 20 000–30 000 euroa vuodessa tienaavat, vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden kannattajat.

Niiden joukossa, jotka sanovat kannattavansa nyt vasemmistoliittoa, 92 prosenttia hyväksyy poliittiset lakot. SDP:tä äänestävien joukossa hyväksyntä on 85 prosenttia, vihreitä kannattavien joukossa 65 prosenttia.

Suomalaisista 44 prosenttia ei hyväksy poliittisia lakkoja hallituksen irtisanomissuojaesitystä vastaan.

Lisää aiheesta

Iltalehden kyselyn perusteessä keskimääräistä selvästi enemmän niitä, jotka eivät poliittista lakkoilua tässä yhteydessä hyväksy, on muun muassa näissä ryhmissä: 65–79-vuotiaat, eläkeläiset, yrittäjät, ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijat, yli 70 000 euroa vuodessa tienaavat, kokoomusta ja keskustaa äänestävät henkilöt.

Myös sinisten, kristillisdemokraattien ja RKP:n äänestäjien joukoissa lakkojen vastustus näyttäisi olevan selvästi isompaa kuin kannatus.

Kyselyn virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE