Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Iltalehti poisti 33 Ukrainan sotaa käsittelevää artikkelia – “Pyydän anteeksi lukijoiltamme tätä surullista tapausta”

LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Iltalehden ukrainalaisen avustajan sotauutisoinnissa on ollut lehden mukaan epäselvyyksiä. Tämän takia Iltalehti on tänään poistanut verkkosivuiltaan 33 juttua, jotka käsittelivät Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen kertoo Twitterissä, että lehden selvityksissä ilmeni, että osa avustajan toimittamista kuvista ei ollut hänen itsensä ottamia eikä sieltä, mistä hän väitti niiden olevan. Näiden epäselvyyksien takia Iltalehti päätyi poistamaan myös avustajan tekemiä juttuja.

-  Kuvista löytyneiden epäselvyyksien vuoksi päädyimme poistamaan myös hänen kirjoittamansa uutiset, reportaasit ja analyysit, Kauppinen kirjoittaa.

Yhteistyö avustajan kanssa on Kauppisen mukaan lopetettu.

-  Olemme luonnollisesti lopettaneet kaikenlaisen yhteistyön kyseisen avustajan kanssa. Olemme käyttäneet avustajana myös toista ukrainalaista toimittajaa. Hänen toimittamastaan sisällöstä ei ole löytynyt epäselvyyksiä, mutta jatkamme asian selvittämistä, Kauppinen sanoo.

KAUPPINEN sanoo, että juttuja kirjoittanut avustaja on työskennellyt Iltalehdelle kymmenen vuotta. Hän sanoo avustajan toimineen pääasiassa fikserinä eli auttaneen Ukrainassa käyneitä Iltalehden toimittajia. Päätoimittaja kuvailee ukrainalaista toimittajaa laajasti verkottuneeksi ja luotettavaksi haastattelujen ja juttumatkojen järjestäjäksi. Kauppisen mukaan juttujen todenperäisyyttä on mahdotonta varmentaa.

-  Juttujen ostaminen avustajilta, ulkomailla toimivilta avustajilta ja erityisesti kriisialueilta toimivilta avustajilta on vaikeaa, koska esimerkiksi reportaasissa kuvattuja tilanteita ja tapahtumia on mahdotonta varmentaa.

Päätoimittaja pahoittelee tapausta.

-  Pyydän anteeksi lukijoiltamme tätä surullista tapausta. Uutismedia toimii yleisön luottamuksen varassa. Tällä kertaa prosessimme epäonnistuivat ja tunnistimme vilpin liian myöhään, Kauppinen sanoo.

Tarkennettu poistettujen juttujen määräksi kaikkiaan 33 kello 16.14.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE