Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Imatran uhreissa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaksi toimittajaa

Parhaillaan on käynnissä klo 14.00 alkanut poliisin tiedotustilaisuus Imatran ampumisesta. Tiedotustilaisuus pidetään Imatran poliisiasemalla.

Surmatut naiset on alustavasti tunnistettu, ja suruviesti on viety omaisille, kertoo poliisi.

Yksi Imatran epäillyn ampujan uhreista toimi Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kaksi muuta uhria olivat toimittajia. Laukauksia ammuttiin poliisin arvion mukaan neljästä viiteen.

Epäilty ampuja ei tehnyt kiinniottotilanteessa vastarintaa. Ampujaa aiotaan kuulustella vielä tämän päivän aikana. Tämänhetkisen tiedon mukaan tekoon ei liity muita epäiltyjä.

Ase oli luvallinen metsästyskivääri, joka ei kuulunut ampujalle.

Uhreista kaksi syntynyt 1960-luvulla, yksi 1980-luvulla.

Poliisin mukaan Imatran epäillyn ampujan veressä ei ollut alkoholia. Motiivista ei ole vielä mitään tietoa.

Uhrien henkilöllisyys nostaa joka tapauksessa kysymyksen mielettömän surmatyön mahdollisesta poliittisesta motiivista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE