Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Imatran veriteosta syytetty mies ei joudu vankilaan – syyntakeeton

Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppinen Imatralla 21. tammikuuta 2013. Wilen-Jäppinen menehtyi ampumavälikohtauksessa ravintola Vuoksenvahden edessä Imatralla lauantain ja sunnuntain välisenä keskiyönä 3.-4. joulukuuta 2016.

Imatran veriteosta syytetty 24-vuotias mies  on syyllistynyt kolmeen murhaan. Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli syyntakeeton, joten hänet jätetään tuomitsematta rangaistukseen. Mies jää hoidettavaksi Vanhan Vaasan sairaalaan.

Oikeustermi syyntakeeton tarkoittaa sellaista,  jonka ei voida katsoa olevan vastuussa teoistaan, esim. mielisairauden takia. Näin ollen käräjäoikeus ei tuominne miestä vankilaan, vaan hänet passitetaan hoitoon.

Syyttäjä on vaatinut miehelle rangaistusta kolmesta murhasta. Syytetty on myöntänyt ampuneensa kolme naista, mutta katsonut syyllistyneensä tappoihin.

Mies ampui viime joulukuussa Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Wilén-Jäppisen (sd.) ja kaksi paikallista toimittajaa ravintola Vuoksenvahdin edustalla.

Juttua päivitetty. Tuomio annettiin juuri.

 

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE