Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Insinööriliitto kiirehtii myös neuvotteluja: “Testaa työnantajapuolen halukkuutta sopia”

Akavalainen Insinööriliitto yhtyy niihin ammattiliittoihin, jotka kiirehtivät neuvottelujen aloittamista jo keväällä keskusjärjestösopimuksista.

– Elinkeinoelämän keskusliiton päätös luopua sopimuksista ei ainakaan helpota syksyn työmarkkinakierrosta. Niiden sisältämät asiat on syytä sopia nopeasti pois alta kevään aikana, puheenjohtaja Samu Salo perustelee

EK:n irtisanomia keskusjärjestösopimuksia on kaikkiaan noin kaksikymmentä. Osa niiden sisältämistä asioista on neuvoteltava ja kirjattava työehtosopimuksiin niiltä osin, kun työehtosopimuksissa on viittauksia kyseisiin keskusjärjestösopimuksiin.

– Tilanne tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden testata työnantajapuolen halukkuutta sopia asioista, mitä se on pitkin matkaa moneen kertaan korostanut. Samalla voimme päivittää ja parantaa keskusjärjestösopimusten sisältöä, Salo toteaa.

Asiat on syytä sopia nopeasti pois alta kevään aikana.

Hän muistuttaa, että sopimusten irtisanominen vaikuttaa etenkin työehtosopimuksettomilla aloilla työskenteleviin Insinööriliiton jäseniin. Keskusjärjestösopimusten irtisanomisen jälkeen he eivät ole enää yhdenkään työmarkkinasopimuksen piirissä.

– Sopimuksettomille aloille tavoitellaan työehtosopimuksia. Niiden toistaiseksi puuttuessa näille aloille on syytä saada vähintäänkin jonkinlaiset perussopimukset, joihin kirjattaisiin keskusjärjestösopimuksissa sovitut asiat, Salo sanoo.

Lisää aiheesta

Insinööriliiton päätös neuvottelujen aloittamisen kiirehtimisestä on samansisältöinen kuin mitä Metalliliitto ja Ammattiliitto Pro ovat tehneet aiemmin.

Insinööriliittoon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE