Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Intercontinental-hotelliin tunkeutuneet miehet ampuivat ainakin 5 Kabulissa

Kabulilaiseen hotelliin Afganistanissa hyökänneet asemiehet ovat tappaneet ainakin viisi ihmistä, viranomaiset kertovat. Lisäksi ainakin kahdeksan muuta on haavoittunut.

Suomen aikaa kello kuudelta aamulla hotellin piiritys oli kestänyt jo 11 tuntia.

Lauantaina yöllä neljä asemiestä tunkeutui Intercontinental-nimiseen hotelliin, ja he alkoivat ampua hotellin henkilökuntaa ja asukkaita. Miehet ottivat lisäksi panttivankeja ja sytyttivät tulipalon.

Hotellissa yöpyi ainakin kymmeniä ihmisiä, jotka olivat tulleet sunnuntaina järjestettävään it-konferenssiin.

Noin 100 panttivankia on vapautettu, osa heistä on ulkomaalaisia. Aiemmin Afganistanin sisäministeriön tiedottaja lisäksi kertoi, että kaksi hyökkääjistä on kuollut.

Turvallisuuslähde kertoi AFP:n mukaan, että ainakin yksi hyökkääjistä olisi vielä hotellissa vapaana.

Mikään taho ei ole vielä ilmoittanut olevansa iskun takana.

Samaiseen hotelliin hyökättiin edellisen kerran vuonna 2011. Tuolloin 21 ihmistä kuoli itsemurhaiskussa. Vuonna 2014 neljä teini-ikäistä asemiestä puolestaan hyökkäsi Serena-nimiseen hotelliin ja tappoi yhdeksän ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE