Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Into kuntaliitoksiin lopahti – USU: Kriisikuntia houkutellaan yhteen uusilla porkkanoilla

Kriisikuntia houkutellaan liitoksiin uudella porkkanarahalla, kertoo Uutissuomalainen. Asian mahdollistava kuntarakennelain muutoksen luonnos on ollut lausuntokierroksella, ja lain on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uuden lain taustalla on se, ettei tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollista avustuksen saamista vuoden 2017 jälkeen tapahtuviin liitoksiin.

Uusi yhdistymisavustus olisi harkinnanvarainen, ja kunta voisi saada sitä ainoastaan, jos liitoksessa on mukana taloudellisissa vaikeuksissa oleva kunta, joka täyttää kriisikuntakriteereitä. Vuoden 2020 talousarvioon aiotaan varata liitoksia varten 10 miljoonaa euroa.

Kuntaliitto on lausunnossaan sitä mieltä, että avustuksia ei tulisi kytkeä kuntien valtionosuusjärjestelmään. Se katsoo myös, että lakimuutos ei ole riittävä, vaan myös vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja muita kuin taloudellisiin vaikeuksiin liittyviä kuntaliitoksia pitäisi edistää yhdistymisavustuksilla.

Into kuntaliitoksiin on lopahtanut Suomessa viime vuosina. Ensi ja tänä vuonna ei toteudu yhtäkään kuntaliitosta. Edelliset kuntaliitokset tapahtuivat 2017, kun Luvia yhdistyi Eurajokeen ja Juankoski Kuopioon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE