Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Irakin armeija: Mosulin raunioista nostettu 61 ruumista liittouman ilmaiskun jälkeen

Mosulin al-Jadidan alueen lohduton näkymä ilmaiskujen jäljiltä.

Irakin armeijan edustaja sanoo uutiskanava CNN:lle, että Irakissa Yhdysvaltain johtaman liittouman ilmaisku äärijärjestö Isisiä vastaan johti kymmenien siviilien kuolemaan Mosulissa.

CNN kertoi sunnuntaina paikallista aikaa, ettei Yhdysvallat ole vahvistanut väitettä. Liittouma aloitti asiasta tutkinnan sen jälkeen, kun ainakin kymmenien siviilien väitettiin kuolleen sen tekemässä ilmaiskussa Mosulissa. Tutkinta on vielä kesken.

Irakin armeija kertoi sunnuntaina, että iskun raunioista on tähän mennessä nostettu 61 ruumista. On epäselvää, kuinka moni löydetyistä kuolleista on mahdollisesti siviilejä ja kuinka moni Isisin taistelijoita.

Lauantaina Yhdysvaltain johtama liittouma myönsi, että sen koneet iskivät Irakin turvallisuusjoukkojen pyynnöstä Isisin kuljetusautoon 17. maaliskuuta.

Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskuja Irakissa vuoden 2014 elokuusta lähtien Isisiä vastaan. Liittouma on tehnyt iskuja Isisiä vastaan myös Syyriassa.

YK:n arvion mukaan taistelujen riepottelemassa Länsi-Mosulissa on jumissa noin 400 000 siviiliä. Lisäksi yli 180 000 siviiliä on paennut kaupungin länsiosista viimeisten kuukausien aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE