Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Iranin-pakotteet alkavat vaikuttaa Suomeen marraskuussa – “Iranissa olisi laajaa kysyntää myös suomalaiselle osaamiselle”

Mies kädessään tukko Iranin rialeja. Rialin arvo on tippunut alkuvuodesta liki kahdella kolmanneksella.

Yhdysvaltain asettamat Iranin vastaiset pakotteet alkavat vaikuttaa suomalaisyrityksiin toden teolla vasta marraskuussa, jolloin Iranin keskuspankkiin ja finanssisektoriin kohdistuvat pakotteet astuvat voimaan, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton kehittyvien talouksien johtaja Petri Vuorio.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Pankkiliikenne Euroopan ja Iranin välillä uhkaa pysähtyä marraskuun alkuun mennessä. Se on saatavien kotiuttamiselle hyvin merkittävä ongelma liiketoiminnan harjoittamisessa, sanoo Vuorio.

Noin 70 suomalaisella yrityksellä on liiketoimintaa Iranissa. Suomen vienti Iraniin oli viime vuonna 115 miljoonaa euroa.

– Se ei sinällään ole valtavan suuri volyymi, mutta kasvua oli 50 prosenttia edellisvuodesta. Lähdimme aika alhaalta vuonna 2016. Ydinsopimuksen nähtiin olevan lähtölaukaus hyvin potentiaaliselle markkinalle, Vuorio kertoo.

– Iran oli viimeinen suuri avautuva markkina, jossa on 80 miljoonaa kuluttajaa sekä valtavat patoutuneet investointitarpeet eristäytymisen ajalta. Siellä on laajaa kysyntää myös suomalaiselle osaamiselle.

Iran hiertää EU:n ja Yhdysvaltojen välejä

Vuorion mukaan Iran on tämän hetken merkittävimpiä ongelmia Yhdysvaltain ja EU:n välisissä suhteissa.

Lisää aiheesta

– Iran on kyllä kivi kengässä ja jakolinja aika syvä siitä syystä, että nämä pakotteet kohdistuvat aika lailla eurooppalaisyrityksiin, koska yhdysvaltalaiset eivät Iranin markkinoilla vielä aktiivisesti läsnä olleetkaan.

Eurooppalaisille yrityksille on toivottu poikkeuslupia ja siirtymäaikoja helpottamaan pakotteiden tuomaa rasitetta, mutta toistaiseksi Trumpin hallinto ei taivu.

– Kyllä linja on ollut täysin perääntymätön. Mutta kuten tiedetään, käännökset voivat olla nopeita ja yllättäviä, Vuorio sanoo.

Yhdysvallat näyttää Vuorion mukaan käyttävän Iraniin samaa strategiaa kuin Pohjois-Koreaan.

– Strategia on luoda taloudellista painetta, jotta voidaan neuvotella parempi diili. Iran eroaa Pohjois-Koreasta siinä mielessä, että Iranilla on merkittävät öljy- ja kaasuvarat sekä vahvoja liittolaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE