Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Iranin parlamentissa ammuttu – lisäksi itsemurhaiskijä hyökkäsi ajatollah Khomeinin mausoleumiin

Arkistokuva Iranin parlamentista, jonne hyökkäys tehtiin.

Iranissa useita ihmisiä on haavoittunut ampumisessa parlamentissa, valtiollinen media kertoo.

ISNA- ja Fars-uutistoimistojen mukaan hyökkäyksessä on ammuttu kolmea ihmistä, joista ainakin yksi on vartija.
Hyökkääjien lukumäärää ei vielä tiedetä, ja siitä on saatu ristiriitaisia tietoja.

Valtion IRIB-uutistoimiston haastatteleman kansanedustajan mukaan hyökkääjiä oli kolme ja heillä oli aseinaan kiväärejä ja pistooli.
Toisten lähteiden mukaan hyökkääjiä oli yksi.

Myös Iranin vallankumousjohtaja ajatollah Khomeinin mausoleumiin on tehty isku. Hautarakennus sijaitsee kilometrien päässä parlamenttirakennuksesta. Iskussa haavoittui useita ihmisiä.

ISNA-uutistoimiston mukaan hyökkääjä räjäytti pommin hautarakennuksessa. Toimiston mukaan iskussa kuoli yksi ihminen, mutta vielä on epäselvää, kuoliko iskussa vain hyökkääjä itse.

ILNA-uutistoimisto puolestaan kertoi, että iskussa haavoittui viisi ihmistä.

Fars-toimiston mukaan iskut ilmeisesti liittyvät toisiinsa.
(STT-AFP )

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE