Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Iranin poliisi: Kaikki Teheranin iskujen tekijät on tapettu

Lapsi evakuoitiin Iranin parlamenttitalosta Teheranissa.

Teheranin iskujen kaikki tekijät on tapettu, kertoo Iranin poliisi.

Iranin pääkaupungissa Teheranissa on tehty iskuja kahteen kohteeseen. Kaksi iskuista tehtiin ajatollah Khomeinin mausoleumin alueella, kolmas Iranin parlamenttiin.

Iskuissa on kuollut yli kymmenen ja haavoittunut lähes 40 ihmistä, ensihoidon päällikkö kertoo.

Iskujen jälkeen kaupungissa suljettiin katuja ja osa metroliikenteestä keskeytettiin.

Khomeinin haudan ulkopuolella räjähti kaksi itsemurhapommia. Ainakin toinen itsemurhapommittaja oli nainen.

Aamulla hyökättiin myös Iranin parlamenttiin. Parlamenttiin hyökkäsi neljä aseistunutta henkilöä, valtion yleisradioyhtiö kertoo.

Äärijärjestö Isis sanoo tehneensä Teheranin iskut. Järjestö kertoo asiasta Amaq-propagandatoimistonsa kautta.

Lisää aiheesta

Poliisi piiritti hyökkääjiä useita tunteja.

Parlamenttiin tehdyssä iskussa kuoli kaksi ihmistä, joista toinen oli parlamentin vartija. Isna- ja Fars-uutistoimistojen mukaan hyökkäyksessä ammuttiin kolmea ihmistä. Hyökkääjillä oli aseinaan kiväärejä ja pistooli, Isna-uutistoimisto kertoo.

Asemiehet pääsivät parlamenttirakennukseen pohjoispuolen sisäänkäynnistä. Yksi hyökkääjistä räjäytti itsensä, ja poliisi piiritti hyökkääjiä useita tunteja.

Iranin kaupunkeihin ei aiemmin ole juuri tehty iskuja.

Isku ajatollah Khomeinin mausoleumiin tehtiin aamupäivällä. Hautarakennus sijaitsee Teheranin eteläosassa, noin 20 kilometrin päässä parlamenttirakennuksesta. Mediatietojen mukaan iskut liittyvät toisiinsa.

Mausoleumin iskuun osallistui mediatietojen mukaan myös kolme tai neljä muuta hyökkääjää.

Uutistoimisto Fars haastatteli mausoleumin työntekijää, jonka mukaan hyökkääjät tulivat mausoleumin alueelle länsipuolelta ja aloittivat tulituksen, jossa kuoli hauta-alueen puutarhuri. Tulituksessa haavoittui monta ihmistä.

Valtion tiedusteluministeriön mukaan kaupungissa olisi ollut myös kolmas terroristiryhmä, joka pysäytettiin ennen kuin hyökkäykset alkoivat.

Iranin kaupunkeihin ei aiemmin ole juuri tehty iskuja, vaikka esimerkiksi Isis on kertonut, että se pitää maata vihollisenaan. Iranin lähettämät joukot taistelevat Isisiä vastaan Syyriassa ja Irakissa.

Juttua on täydennetty klo 15:21.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE