Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Iranin ydinsopimus: Kongressi haluaa viimeisen sanan

Lehtikuva
Barack Obama ei ole erityisen innostunut siitä, että kongressi saisi päättää lopullisesti ydinohjelmasopimuksesta.

Yhdysvalloissa kongressille halutaan viimeinen sana vaikuttaa Iranin kanssa mahdollisesti tehtävään lopulliseen ydinohjelmasopimukseen.

Demokraatti.fi/STT

Yhdysvaltojen senaatin ulkosuhteiden komitea äänesti yksimielisesti lakialoitteesta, joka etenee seuraavaksi koko senaatin käsiteltäväksi. Senaatin uskotaan hyväksyvän lain myöhemmin tässä kuussa.

Se takaisi kongressille päätäntävaltaa ydinsopimuksessa, jonka presidentti Barack Obama näkee henkilökohtaisena ulkopoliittisena saavutuksenaan. Kongressi voisi arvioida uudelleen ja halutessaan hylätä Iranin kanssa parhaillaan sorvattavan ydinsopimuksen tai myöhemmät sopimukset.

Iranille määrättyjä pakotteita ei myöskään saisi poistaa sinä aikana, kun kongressi käsittelee sopimusta.

New York Timesin mukaan Obama ei ole innoissaan lakialoitteesta, mutta on valmis allekirjoittamaan sen. Obama voisi halutessaan käyttää asiassa veto-oikeuttaan, mutta kongressi voisi syrjäyttää sen määräajan jälkeen.

Vuosia jatkuneissa neuvotteluissa Iranin ydinohjelmasta päästiin alustavaan sopuun aiemmin tässä kuussa. Lopullinen sopimus on tarkoitus tehdä kesällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE