Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Irma heikkeni ykköskategorian hurrikaaniksi – Trump matkustaa Floridaan “hyvin pian”

Irma on heikentynyt ykköskategorian hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus. Hurrikaanikeskus varoittaa, että Irman tuulet ovat silti edelleen vaarallisen voimakkaita.

Floridan kuvernööri Rick Scott puolestaan korosti, että hurrikaani jättää jälkeensä vaarallisia tulvia.

– Vain 15 sentin liikkeessä oleva vesikerros pystyy kaataman ihmisen. Pysykää sisällä, pysykää suojassa, Scott tviittasi.

Hurrikaanin kovimmat tuulenpuuskat puhalsivat 53 metrin sekuntivauhdilla aamuyhdeksän aikoihin Suomen aikaa. Irman myrskynsilmä sijaitsi tässä vaiheessa 40 kilometriä etelään Tampasta, ja myrsky eteni pohjoiseen.

CNN:n haastatteleman Tampan pormestarin mukaan kaupunki oli varautunut neloskategorian hurrikaaniin. Myrsky kuitenkin heikentyi ennen iskeytymistään kaupunkiin.

– Olemme kiitollisia tästä kehityssuunnasta, pormestari Bob Buckhorn sanoi.

Kuudelle miljoonalle floridalaiselle on annettu evakuoitumismääräys Irman takia.

Lisää aiheesta

Irma iski Floridaan sunnuntaina. Myrsky rantautui Suomen aikaa noin puoli yhdeltätoista sunnuntai-iltana Marcon saarelle Floridan länsirannikolla. Joitain tunteja aiemmin myrsky oli rantautunut puolestaan Florida Keys -saarille.

Trump julisti Irma-hurrikaanin katastrofiksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut Floridan osavaltion pyynnöstä Irma-hurrikaanin katastrofiksi, uutisoi muun muassa CNN. Julistuksen myötä liittovaltio voi antaa Floridalle lisäapua.

Lisäapuun kuuluu muun muussa varojen myöntäminen tilapäismajoituksiin ja kotien korjaamiseen sekä matalakorkoisten lainojen myöntäminen vakuuttamattomaan omaisuuteen kohdistuneiden tuhojen korjaamista varten.

Irma on vaatinut jo ainakin kolmen ihmisten hengen Floridassa. Viranomaisten mukaan kuolonuhrit saivat surmansa liikenneonnettomuuksissa.

CNN:n mukaan Irma on katkaissut sähköt jo yli kolmelta miljoonalta asiakkaalta Floridassa. Esimerkiksi Florida Power and Light -yhtiö on kertonut, että ilman sähköä on yli 2 990000 yhtiön asiakasta.

Trump Floridaan “hyvin pian”.

Trump aikoo matkustaa hurrikaanin iskemään Floridaan “hyvin pian”. Tarkoituksena on muun muassa kartoittaa Floridan tarvitseman avun määrää. Trump kertoi asiasta toimittajille sunnuntaina.

Trump sanoi myös, että tällä hetkellä huolta aiheuttavat ihmishenget, eivät kustannukset.

Maanantaiaamun tietojen mukaan Irma on vaatinut kolme kuolonuhria Yhdysvalloissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE