Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Irma-hurrikaanin kuolouhrien määrä nousee – ainakin yhdeksän menehtynyt

Irma-hurrikaani satelliittikuvassa.

Irma-hurrikaanin kuolonuhrien määrä on noussut ainakin kahdeksaan ihmiseen Saint Martinin saarella Karibianmerellä, kertovat viranomaiset. Barbudan saarella on kuollut ainakin yksi ihminen.

Irma-hurrikaani on tuhonnut 95 prosenttia Ranskalle kuuluvasta osasta Saint Martinin saarella Karibianmerellä, kertoo paikallisviranomainenDaniel Gibbs radiohaastattelussa. Gibbsin mukaan kyseessä on valtava katastrofi.

Ranskan ja Hollannin jakama Saint Martin joutui viitosluokan hurrikaaniksi voimistuneen Irman riepottelemaksi eilen.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi eilen illalla, että tuhot Ranskan omistamilla alueilla ovat pahoja. Macron ei vielä halunnut ottaa kantaa uhrien määrään, mutta sanoi myrskyn tuhojen olevan ”laajoja ja julmia” Saint Barthelemylla ja Saint Martinilla.

BBC kertoo, että myös Hollannille kuuluva Saint Martinin saaren osuus on kärsinyt tuhoista.

Merkittävistä tuhoista on kerrottu myös Barbudan saarella, jonne Irma iski myös eilen. BBC:n mukaan Antiguan ja Barbudan saarivaltion pääministeri Gaston Browne on sanonut, että hurrikaani vahingoitti yli 90:tä prosenttia Barbudan saaren rakennuksista. Pääministerin mukaan Irma jätti jälkeensä täydellisen tuhon. Guardianin mukaan pääministeri on myös kertonut, että 60 prosenttia saaren noin 1 400 asukkaasta on menettänyt kotinsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE