Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Ironista kyllä, se oli noin 200 metriä. Minulta kesti noin 15 minuuttia tuon matkan taittamiseen.” – Superjuoksija Johnson toipuu aivoverenkiertohäiriöstä

Nelinkertainen olympiavoittaja ja kahdeksankertainen maailmanmestari Michael Johnson toipuu syyskuussa saamastaan aivoverenkiertohäiriöstä. Johnson, 51, kertoi BBC:lle tuntevansa olonsa normaaliksi ja palanneensa työntekoon.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Johnson oli juuri päättänyt kotonaan tekemänsä harjoituksen, kun hän tunsi kehonsa vasemman puolen puutuvan oudolla tavalla. Sairaalassa hänellä todettiin aivoverenkiertohäiriö.

– Lääkärit sanoivat, että paras tie kuntoutumiseen on aloittaa heti fysioterapia. Kaksi päivää aivoverenkiertohäiriön jälkeen pääsin avustettuna ylös sängystä ja kävelin rollaattorin kanssa sairaalan ympäri. Ironista kyllä, se oli noin 200 metriä. Minulta kesti noin 15 minuuttia tuon matkan taittamiseen, Johnson kertoi.

Johnson hallitsi 200 ja 400 metrin juoksumatkoja 1990-luvulla ja piti pitkään nimissään 200 metrin maailmanennätystä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE