Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Harkimo perustamassa Liike Nyt ry -yhdistystä – “Tarkoituksena uudistaa politiikan toimintatapoja”

Kokoomuksesta eroava kansanedustaja Harry Harkimo on perustamassa Liike Nyt ry -nimistä yhdistystä. Asiasta kertovan Ilta-Sanomien mukaan Patentti- ja rekisterihallitus sai yhdistyksen perustamisilmoituksen eilen.
Harkimo ilmoitti eduskunnassa torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän luopuu kokoomuksen jäsenyydestä.

Jo päivä ennen Harkimon eroilmoitusta julkisuudessa väitettiin, että Harkimo olisi perustamassa uutta poliittista liikettä. Harkimo ei kommentoinut tietoja tiedotustilaisuudessaan millään tavoin.

Ilta-Sanomat selvitti Patentti- ja rekisterihallituksen tietopalveluista , että Harkimo on perustamassa Liike Nyt ry -nimistä yhdistystä. Yhdistyksen perustamisilmoitus oli saapunut keskiviikkona.

Yhdistyksen tarkoituksena on Ilta-Sanomien mukaan “uudistaa politiikan toimintatapoja ja päätöksenteon prosesseja”. Yhdistys pyrkii myös tarjoamaan “vaikuttamismahdollisuuden jokaiselle”.

PRH:lle lähetetyn sääntöehdotuksen mukaan yhdisty kehittää muun muassa keinoja matalan kynnyksen vaikuttamiseen teknologiaa hyödyntäen ja tekee yhteistyötä puolueiden ja julkisen sekä yksityisen sektorin kanssa.

Ilta-Sanomien mukaan perustamisilmoitukseen on merkitty yhteyshenkilöksi Sarian Antila, joka seurustelee lehden tietojen mukaan juontaja-toimittaja Tuomas Enbusken kanssa.

Helsingin Sanomien ja Iltalehden uutisoinnissa Harkimon poliittiseen hankkeeseen on liitetty muun muassa Tuomas Enbuske.

Harkimo nähdään torstai-iltana vieraana Enbusken isännöimässä Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE