Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

IS: Keskustan ex-ministeri riitelee rahasta oikeudessa — kuka lopulta maksaa 12 000€ laskun?

Ilta-Sanomat kertoo Suomen Pankin johtokunnassa helmikuussa aloittavan Olli Rehnin (kesk.) ja hänen vaimonsa tekemästä asuntokaupasta syntyneestä riidasta, jota ratkotaan nyt oikeudessa. Lehden mukaan kiistaa ei saatu soviteltua.

Asunnon ostanut nainen vei asian oikeuteen. Kiistassa on kyse siitä, kumpi osapuoli maksaa noin 12 000 euron ikkunaremontin.

Asunto sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, ja sillä on kokoa lähes 140 neliötä. Rehnit myivät asunnon 823 000 euron hintaan vuoden 2015 huhtikuussa.

IS kertoo, että kanteen mukaan taloyhtiö ilmoitti ostopäivää ja omistusoikeuden siirtymistä seuranneena päivänä myyjille ja ostajille, että huoneistoon kohdistuu lähes 12 000 euron suuruinen ikkunaremonttivelka.

– Kysymyksessä on ollut kauppaan kuuluva oleellinen tieto, joka välittäjän olisi tullut selvittää ennen kaupantekoa, naisen jättämässä kanteessa lukee.

— Kanne on kokonaan perusteeton ja Rehnit vaativat sen hylkäämistä ja heidän oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, IS kertoo Rehnin asianajajan Veikko Siitosen sanoneen oikeudessa.

Tuomio asiassa saadaan tammikuun lopulla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE