Politiikka

IS: Kokoomusedustajan lomailu jatkuu ja jatkuu – ”Olen löytänyt yhden ihmisen, joka on elämänsä aikana ollut kortistossa”

Lehtikuva
Lehtikuva

Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti ei ole palannut eduskuntaan siitä huolimatta, että syksyn istuntokausi alkoi viikko sitten ja Lehti ei ole sairaana. Ilta-Sanomien haastattelema Lehti kertoo, että on edelleen Floridassa.

Lehti kertoo, että jäi kahden ja puolen kuukauden lomailun jälkeen vielä viikoksi lisälomalle, koska oli tutkimassa paikallisten työmarkkinoiden toimivuutta.

– Olen täällä tutkimassa, miksi Floridan työttömyys on olematonta verrattuna Suomeen. Olen haastatellut suomalaisia. Olen löytänyt yhden ihmisen, joka on elämänsä aikana ollut kortistossa.

Lehden mukaan hän ei tunne pistoa omassatunnossaan, vaikka on poissa työpaikaltaan.

”En. Paremminkin tunnen huolta siitä, miten Suomi selviää, jos se ei pysty purkamaan yleissitovuutta ja työmarkkinoiden epätasapainoa ja huonoa toimivuutta. Täällä kaikki saa töitä, ja viranomaiset eivät ryhdy samanlaiseen sähläämiseen kuin Suomen työmarkkinoilla.”

Lehti oli IS:n mukaan ostanut paluulennot viime perjantaiksi, mutta Irma-myrskyn takia lentoa jouduttiin lykkäämään tälle viikolle.

Lehti on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuodesta 2007. Hän on Uudenmaan vaalipiiristä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat