Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

IS: Mika Anttonen ei pyri enää Olympiakomitean johtoon – “Peli alkoi mennä likaiseksi”

Energiayhtiö St1:n omistaja Mika Anttonen vetäytyy Olympiakomitean puheenjohtajakilpailusta, Ilta-Sanomat kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Anttosen mukaan puheenjohtajapeli alkoi mennä likaiseksi, eikä se ollut enää hänen arvojensa mukaista.

– En ole yleensäkään halunnut pyrkiä mihinkään, en Olympiakomitean puheenjohtajaksikaan. Lähdin kisaan mukaan, koska minua pyydettiin moneen kertaan, ja useammaltakin suunnalta. Nyt kuitenkin kisan edetessä ilmeni yllättäen asioita, jotka saivat minut tekemään tämän päätöksen, Anttonen kommentoi IS:lle.

Olympiakomitea valitsee puheenjohtajan 21. marraskuuta. Nykyinen puheenjohtaja Timo Ritakallio ei ole ehdolla jatkokaudelle.

Puheenjohtajaehdokkaat esittäytyvät tänään iltapäivällä Urheilumuseossa järjestettävässä tilaisuudessa.

Puheenjohtajakisassa ovat nyt mukana Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.), kansanedustajat Ilkka Kanerva (kok.) ja Sari Multala (kok.) sekä Olympiakomitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo. Uusia ehdokkaita voi ilmaantua vielä ennen valintapäivää.

Uutista päivitetty klo 11.15.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE