Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Näin Marin sai pyynnön junista

LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
Kuvassa Allegro-juna Helsingin päärautatieasemalla.

Eilen tuli tietoon, että Ukraina on pyytänyt Suomelta neljää Allegro-junaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtioneuvoston kanslia vahvisti STT:lle, ettei Ukrainan rautatieyhtiön Ukrzaliznytsjan toimitusjohtajan ja Oleksandr Kamyshin tapaaminen ollut osa pääministeri Sanna Marinin Kiovan-vierailun virallista ohjelmaa. Kyseessä oli spontaani kohtaaminen suomalaisten tehdessä lähtöä yöjunalla Kiovasta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Kamyshin odotti Marinia Kiovan rautatieasemalla autojen saapuessa sinne. Tilanne oli ohi nopeasti.

Lehti kertoo, että Kamyshinin pyyntö neljästä Allegro-junasta oli kirjoitettu vaatimattomasti ennemminkin korttia kuin virallista kirjettä muistuttavaan paperiin. Kortti oli IS:n tietojen mukaan osoitettu VR:lle eikä asiaa kommentoitu sen kummemmin tai junista annettu lupauksia. Asia on VR:n päätettävissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE