Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Puolueiden puheenjohtajat ja ministerit osallistuvat kuntapolitiikkaan hyvin vaihtelevasti

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Puolueiden puheenjohtajien ja ministerien osallistumisaktiivisuus kotikuntiensa valtuustotyöskentelyyn vaihtelee suuresti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ilta-Sanomien kokoamien tietojen perusteella useimmiten valtuustojen kokouksissa ovat olleet paikalla kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sekä tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist (r.). He ovat olleet paikalla melkein kaikissa kotikuntansa valtuuston kokouksissa, sillä lehden selvityksen perusteella heidän osallistumisprosenttinsa on selvästi yli 80.

Listan häntäpäässä ovat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.

Meneillään oleva valtuustokausi alkoi kevään 2017 kuntavaalien jälkeen. Kuluneiden vuosien aikana osa puolueiden puheenjohtajista on vaihtunut ja heidän roolinsa muuttunut sen mukaisesti, onko puolue oppositiossa vai hallituksessa. Esimerkiksi ministeritehtävät saattavat vaikuttaa merkittävästi valtuustotyöskentelyn osallistumismahdollisuuksiin.

Saarikon alhaista osallistumista noin kolmasosaan kokouksista selittää myös hänen valtuustokaudelle osunut perhevapaansa. Orpo puolestaan on toiminut osan valtuustokaudesta valtiovarainministerinä, jolloin hän osallistui muun muassa valtuuston kokouksien kanssa päällekkäin osuneisiin euroryhmän kokouksiin.

Puolueiden puheenjohtajat ja ministerit ovat perinteisesti olleet hyviä ääniharavia kuntavaaleissa. Seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE