Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

IS: Sähköliitto teki oikeuskanslerille kantelun Vuokko Piekkalasta

Sähköliitto jätti maanantaina oikeuskanslerille kantelun valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toiminnasta, Ilta-Sanomat kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Syynä on valtakunnansovittelijan passiivisuus työtaistelun hoitamisessa, Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti kertoo.

– Katsomme, että asiaamme ei ole pyritty sovittelemaan lain tarkoittamalla tavalla, Väntti sanoo IS:n mukaan.

Sähköliiton lakot alkoivat joulukuun 5. päivä. Väntin mukaan valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ei ollut kutsunut osapuolia koolle kertaakaan koko työtaistelun aikana, ennen kuin eilen iltapäivällä lähetti näille kutsun tapaamiseen ensi maanantaina.

Kutsun tullessa liitto oli jo jättänyt kantelunsa eikä IS:n mukaan aio vetää sitä pois.

Sähköliitto ilmoitti viime viikolla kolmannesta kuukauden mittaisesta lakosta. Ilmoituksen mukaan lakko alkaa edellisen perään 30. tammikuuta.

Liitto vaatii omaa luottamusmiestä tai vastaavaa edustajaa Teknologiateollisuuden jäsenyrityksiin.

Lisää aiheesta

Teknologiateollisuus puolestaan sanoo, että vaatimus omista luottamusmiehistä on juridisesti mahdoton. Työnantajapuolen mukaan Sähköliiton lakko on laiton ja sanoo sen aiheuttavan suurta haittaa keskeisille vientiyrityksille.

Uutista päivitetty klo 12.22.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE