Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Sipilä leimaa työttömien kyykytysmallista tulleen palautteen “mökäksi” – “Koko listalle oli hiljainen hyväksyntä”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo olevansa yllättynyt työttömien niin sanotusta aktiivimallista nousseesta arvostelusta. Sipilä kuvailee Ilta-Sanomien uutisessa palautetta “mökäksi”.

– Aktiivimalli on jostain syystä noussut suureen rooliin, vaikka kyseessä oli yksi osa kymmenen toimenpiteen kokonaisuutta. Koko listalle oli hiljainen hyväksyntä ja yhdestä osasta nousi sellainen mökä, se yllätti, Sipilä sanoi IS:n mukaan Oulun vierailunsa alussa pidetyssä mediatilaisuudessa.

Sipilän mukaan yksittäisille työttömille koituneet ongelmat käydään läpi ensimmäisen neljänneksen jälkeen samalla, kun mallin pelisääntöjä parannellaan.

– Olen saanut hyvää palautetta siitä, että te-toimisto kohtaa kolmen kuukauden välein tehtävissä niin sanotuissa pakkohaastatteluissa entistä paremmin työttömän ihmisen. Lyhyidenkin työsuhteiden kautta päästään kiinni työelämään. STTK oli mukana valmistelussa ja heidän ekonomistinsa mukaan uudistus on 70 prosentille työttömistä etujen parannus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE