Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Urheilu

IS uutisoi tänään venäläisestä oligarkista Jokerien taustalla – näin kommentoi entinen omistaja Hjallis Harkimo

Lehtikuva
Harry Hjallis Harkimo (vas.) ja Jari Kurri Jokereiden tiedotustilaisuudessa Helsingissä 24. toukokuuta 2019. Jokerit kertoi tilaisuudessa seuran uusista omistusjärjestelyistä.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että jääkiekkolegenda Jari Kurrin Jokereille olisi löytynyt merkittävä rahoittaja. Lehden lähteisiin perustuvan uutisen mukaan Jokerien uusi suurrahoittaja olisi venäläinen oligarkki, Nornickel-konsernin suuromistaja Vladimir Potanin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Ilta-Sanomien mukaan Potaninin omistamaan Nornickel-konserniin kuuluu Nornickel Harjavalta, jonka kanssa Jokerit solmi jo vuoden 2018 alussa merkittävän yhteistyösopimuksen. Jokerit tiedotti tuolloin, että yhtiö on jatkossa yksi seuran pääkumppaneista.

Viime kuussa Jokerit puolestaan tiedotti kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimon (liik.) jättävän seuran toimittuaan sen puheenjohtajana 28 vuotta. Jokerit tiedotti Jokerien palaavan samalla täysin suomalaiseen omistukseen. Jari Kurrista tuli Jokereiden uusi omistaja ja seuran uusi puheenjohtaja. Ennen kauppa Harkimo omisti Jokereista 51,02 prosentin osuuden.

Ilta-Sanomien mukaan uuden järjestelyn taustalla painavat USA:n asettamat talouspakotteet, jotka ovat merkittävästi hankaloittaneet Jokerien toimintaa viime kausina. Potanin ei ole millään pakotelistalla.

– Jokereille on merkittävästi hyötyä siitä, että seuran venäläistaustainen rahoitus tulee Suomessa toimivan ja pakotteiden ulottumattomissa olevan yhtiön kautta, ja siis nimenomaan normaalina sponsoritulona. Jos pakotteita ei olisi, tätä järjestelyä ei tarvittaisi, IS:n sisäpiirilähde väittää.

Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen ei kommenoinut Ilta-Sanomille tietoja. Myöskään Nornickel Harjavalta ei halunnut tarkentaa lehdelle yhteistyökuviotaan Jokereiden kanssa eikä sitä, onko Potaninilla roolia asiassa.

”Minä luotan häneen.”

Demokraatti tavoitti eduskunnassa tänään Jokerien entisen omistajan Hjallis Harkimon. Hän muistuttaa, että on Jokereista nyt jo kokonaan ulkona.

Harkimo toteaa, että Jari Kurri on nyt henkilö, joka ottaa kantaa omistaja- ja rahoituskuvioihin.

– En minä pysty sitä kommentoimaan, kun en minä tiedä, mitä sopimuksia Kurri tekee.

Kuuluiko kauppakuvioon, että sinulla oli tiedossa kuka Jokereita rahoittaa?

– Ei. Siis se on Kurrin asia, mitä hän tekee. Kyllä minä tiesin, että ne ovat olleet yhteistyökumppaneita pitkään, Harkimo sanoo luonnollisesti, sillä Nornickelin ja Jokerien välinen sopimus solmittiin Harkimon ollessa vielä seuran omistaja.

Sitä, mistä rahoitus jatkossa tulee Harkimo sanoo ettei tiennyt.

Mitä ajattelet siitä, ettei rahoitus nyt sitten olisikaan niin kovin suomalaista?

– En minä siitä sano mitään. Kurrin pitää kommentoida sitä. Enhän minä tiedä, onko se ainoa rahoittaja ja toimiiko se edes niin. Sehän on Kurrin asia.

Onko teillä mitään toiveita, miten seuran pitäisi tuosta jatkaa?

– Ei. Kurrin pitää itse päättää. Kurri on pääomistaja. Minä luotan häneen.

Mutta sinä et tiennyt, että Potaninilta tulee (IS:n tietojen mukaan) päärahoitus?

– Siis kyllä minä tiedän, että ne ovat olleet kiinnostuneita. Ne ovat olleet yhteistyökumppaneita, mutta en minä tiedä, mitä sopimuksia niillä on ollut, Harkimo sanoo Nornickeliin viitaten.

Et tiennyt kun kaupan teit, mistä se rahoitus nyt sitten tulee?

– En. Minä tiesin, että ne ovat yhteistyökumppaneita ja että ne ovat kiinnostuneet jatkamaan yhteistyökumppaneita. Mutta en minä niiden sopimuksia tiedä, mitä ne tekevät ja mitä ne rahoittavat ja miten se toimii. Siis en minä tiedä mitään siitä.

Vaikuttaako uskottavalta se, mitä Ilta-Sanomat kertoi?

– En minä kommentoi sitä. Sitä saa Kurri kommentoida.

Tuleeko Jokerit palaamaan Liigaan?

– Ei tule. Että sitten se on Kurrin asia, miten hän järjestelee nuo asiat. Ei se kuulu minulle. Hän vastaa siitä nyt, en minä voi puuttua edes sellaiseen. Hän joutuu antamaan ne lausunnot nyt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE